maanantai 29. kesäkuuta 2015

Avokadomunat - Uunipäärynät

 Tänään sen toteutin, avokadomunat uunissa paistettuna. Ensimmäinen kerta on aina 
harjoitus ja se näkyy ulkonäössä vaan ei maussa. Olivat aivan erinomaisia.
Tiedän, että seuraavalla kerralla valikoin  isot avokadot. Tosin aina ei ole mistä valita,
on tyydyttävä siihen mitä on. Nyt ainoa vaikeus oli saada valkuainen pysymään avokadon sisällä.
Lisukkeet nappasin kaapista, valkoinen nauris tuoreina viipaleina oli tarpeeksi mieto ja raikas.
Kurkkua ja tomaattia sekä pientä lehtikaalia, jota oli hieman jäljellä.
Samassa uunissa kypsytin päärynäpuolikkaat jälkkäriksi. 

Huuhdo ja kuivaa avokado.Halkaise, poista kivi, koverra lusikallinen 
avokadosisuksesta pois kananmunan tieltä.
Mausta sitruunamehulla, ruususuolalla ja mustapippurirouheella.
Riko muna avokadokoloon. Säilytä keltuainen ehjänä.
Ripauta munalle suolaa ja mustapippuria.
Paista 250-asteessa 10 minuuttia. Kiitos ohjeesta Silläsipuli, hieman muuttelin.

Valmista annoslautasille lisukkeiksi valkoista naurista viipaleina, kurkkua, tomaattia
ja pientä lehtikaalia. Nauti. 
Pese ja halkaise päärynä. Poista siemenkota.
Valele pinnalle hieman hunajaa ja ripota kanelia.
Lopuksi vielä valkosuklaarouhetta. Työnnä uuniin ja päärynä kypsyy
samassa uunissa avokadon kanssa.
Vatkaa päärynälle kastike, jogurttia, kermatilkka, vaniljasokeria, tomusokeria.
Vahingossa ennätin maistaa jo päärynää, kunnes muistin, että kuva on otettava.
Lusikallinen on jo napsaistu, kuten kuvasta näkyy.

2 kommenttia:

  1. Avokadomunat! Nyt on kyllä niin erikoista, että vallan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.