torstai 14. toukokuuta 2015

Possupihvit - Coleslaw

 En muista milloin olen ostanut possun ulkofilettä.
Eilen sitä halusi hän, joka syö kanssani. Ostin isot "hakatut" 
possun ulkofilepihvit. Pihvit olivat paksut, joten paistaessa meni aikaa
vajaa neljä minuuttia per puoli. Possunlihahan pitää olla kypsää. 
Hyvältä maistuivat, mutta edelleen entrecote on suosikkini.
Minulla oli varhaiskaalia, joten coleslaw-salaatti sopi oikein hyvin.
Ruotsalaiset uudet perunat olivat pettymys. Eivät maistuneet oikein miltään.


Ota pihvit noin 1/2 tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön.
Kuivaa pinnat talouspaperilla.

Paista rypsiöljytilkassa noin neljä minuuttia per puoli.
Ennen kuin käännät pihvin, mausta paistamaton puoli suolalla ja mustapippurilla.
Kääri pihvit folioon ja nosta 75-asteiseen uuniin odottamaan.

Harjaa perunat puhtaiksi ja laita kiehumaan kiehuvaan suolalla maustettuun veteen.
 
Ihan ensimmäiseksi valmista coleslaw ja kastike.

Suikaloi puolikas varhaiskaalta pieniksi.
Raasta pesty  porkkana.
Pilko neljän varhaissipulin valkoiset tyvivarret.
Sekoita raaka-aineet. Lisää suolaa, mustapippuria ja sokeria sekä tilkka oliiviöljyä
Sekoita. Kaada salaatti vadille. Leikkaa kurkkukuutioita mukaan vadille.
Ripottele pinnalle persiljaa.

Sekoita kastikkeeksi sekä pihveille  että salaatille
reilu desi turkkilaista jogurttia
3 rkl sitruunamehua, paprikaa, chiliä 1 tl dijonsinappia

Nyt on kaikki valmista ja pöytään syömään. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.