perjantai 22. toukokuuta 2015

Lehtipihvi ja suomalaiset ryppyperunat

 Lehtipihvi naudanlihasta ohueksi käsiteltynä on pihvien parhaimmistoa.
Sen kypsentäminen on nopeaa. Kuumalla pannulla vain pari minuuttia eli vajaa minuutti per puoli.
Ostin espanjalaisia uusia perunoita. Valmistin niistä ryppyperunoita omalla tavallani.
Siis suomalaisittain. Kylläpä niistä tulikin hyviä.

Ryppyperunat
Pese perunat hyvin. Kuivaa. Nosta kulhoon. Mausta karkealla merisuolalla ja
ripauksella mustapippuria. Kaada mukaan rypsiöljyä. Sitä saa olla suht reippaasti.
Sekoittele perunasatsi hyvin. Nosta uunin 225-asteeseen  ja anna paistua,
 kunnes perunat ovat sopivia. Perunoiden tulee pysyä ehjinä.
Ja aivan lopuksi, kun pihvit on paistettu, kieritä perunat pannulla ja paista muutama minuutti.

Lehtipihvit    
Ota valmiiksi käsitellyt pihvit huoneenlämpöön reilu puoli tuntia ennen paistamista.
Kuumenna pannulla voinokare ja rypsiöljy. Paista pihvi kerrallaan vajaa kaksi minuuttia.
Mausta pihvi pannulla hienolla merisuolalla ja mustapippurilla, 
kun ensimmäinen puoli on paistumassa.
Pihvikastikkeena on valkosipulivoinappi.
 

Lisukkeeksi ripottelin annoksille kurkkua ja paprikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.