perjantai 17. huhtikuuta 2015

Mascarpone-omenakakku

Leivoin kuorrutetun omenakakun. Valitsin perinteisen kakkuvuoan asemasta
laakean piirakkavuoan. Se sopi kuorrutettuun kakkuun ehkäpä paremmin
kuin perinteinen. Sekoitin pinnalle mascarponekuorrutteen.  Philadelphiajuusto
sopisi myös, se tosin tarvitsee sokeria hieman enemmän kuin mascarpone.

Pohja
150 g voita (margariini käy myös)
2 1/4 dl sokeria 
2 tl kanelia ja vajaa 1tl inkivääriä
3 munaa
3 dl omenaraastetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Lisää munat yksitellen kevyesti sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin.
Kuori ja raasta omenat.
Lisää taikinaan vuorotellen jauhoseos ja omenaraaste.
Sekoita kevyesti nostellen.
Levitä taikina voideltuun vuokaan. Paista 175-asteessa n 40 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä ennen kuorrutuksen levittämistä. 

Kuorrute
250 g /1 rs mascarponejuustoa
6 rkl tomusokeria ja 2 tl puristettua sitruunamehua
Sekoita ainekset tasaiseksi ja notkeaksi.
Levitä pohjalle. Lisäsin pinnalle nonparelleja

 Omenakakku maistuu parhaimmalta seuraavana päivänä.


4 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää. Houkutteleva ohje, taidan kokeilla.:) Mieleni rupesi tekmään myös alemman postauksen lihapullia, pitänee toteuttaa ne viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä mehevä kakku ja kuorrute on hyvä.
      Nämä lihapullat on valkosipulin ja mausteiden ansiosta kokeilemisen arvoisia. Valkosipuli vain sopii niin hyvin jauhelihaankin.

      Poista
  2. Kuulostaa tosi herkulliselta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.