keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Possunkieltä piparjuurikastikkeella

 Katselin lihahyllytarjontaa, valtaosa oli possunlihaa, seuraavaksi broileria ja pienempi osuus 
naudanlihaa. Viimeisenä hyllyssä olivat jauhelihat. Mikään ei kiinnostanut. 
Kurkistin ylimmälle hyllylle ja  huomasin ainokaisen pakkauksen possunkieltä. 
Otin tämän kahden kielen paketin. Siitä syntyi tänään illallinen.

Keitetty possunkieli ja piparjuurikastike
 Huuhtele tai pese possunkielet.
Laita kielet kattilaan ja lisää kylmää vettä jotta kielet juuri ja juuri peittyvät.
Kiehauta ja kerää kertynyt vaahto pois.
Lisää kattilaan suolaa, kokonaisia mustapippureita, pari laakerinlehteä, 
muutama kokonainen mausteneilikka ja sipuli lohkottuna. 
Anna kypsyä miedolla lämmöllä kannen alla reilusti tunnin verran.
Anna kielten hieman jäähtyä liemessään. Poista kielistä kuori ja kiinnikkeet.
Nosta takaisin liemeen odottamaan. Siivilöi keitinliemi riisille ja viipaloi kielet.

Piparjuurikastike
1 prk ranskankermaa,  4 tl piparjuuritahnaa, muutama rouhaisu mustapippuria ja
ruususuolaa. Sekoita tasaiseksi.

Keitä arborioriisi siivilöidyssä possunkieliliemessä. 
Tarkista liemen vahvuus ja laimenna tarvittaessa vesitilkalla.
Salaatiksi sekoitin mangoldia, roomansalaattia, kesäsipulinvartta, kurkkua,
mansikoita ja kastikkeeksi oliiviöljy-sitruunamehu.

2 kommenttia:

  1. Possunkieltä? Miltä se maistuu? En ole ikinä laittanut :D

    VastaaPoista
  2. Se maistuu pehmeän hyvältä, ehkä parasta mitä possusta löytyy. Muhevampaa kuin filee.
    Ja erittäin edullista.
    Leivän päällä leikkeleen tapaan kannattaa kokeilla aivan aluksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.