maanantai 11. marraskuuta 2013

Uunihampurilainen

Hävikkiviikon innoittamana julkaisen, mitä tänään tein perjantain tähteistä.
Perjantaina valmistin hampurilaisia ja tein ison läjän pihvejä niitä varten.
Pihvejä jäi yli sopivasti tälle päivälle. Jääkaapissa ne ovat säilyneet moitteettomina.
Pihvitaikinaan käytin vain mausteita, paistoin ensin molemmin puolin pannulla,
saivat hetken vetäytyä. lisäsin päälle juustoa ja jälkikypsensin uunissa
Kun jäi pihvejä, jäi myös sämpylöitä. Ne olivat ostettuja, valmiita sämpylöitä.
Laitoin sämpylät pakastimeen ja otin ne sieltä hyvissä ajoin huoneenlämpöön.
Tein hampurilaisen pyöreään uunivuokaan. Muut tarvikkeet löytyivät kaapeista,
punasipulia, tomaattia, levitettä, kananmunia, maitoa, kermaa ja juustoa.

Uunihampurilainen
4 hampurilaissämpylän pohjat,  voita tai levitettä
2 pienehköä punasipulia silputtuna
4 naudanjauhelihapihviä viipaloituna
Pihvitaikinaan on käytetty vain mausteita
kurkumaa, paprikaa, timjamia, mustapippuria,
3 tomaattia viipaleina ja päälle ripaus sokeria
3 kananmunaa ja 2 dl kermamaitoa n 50%/50%
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
Päälle juustoraastetta
Voitele puolitetut sämpyläpohjat. Asettele ne puolikkaina uunivuokaan.
Nosta vuoka uunin 200-asteeseen noin 10 minuutiksi.
Lado silputtu punasipuli sämpylöille. Seuraavaksi viipaloidut pihvit.
Sitten tomaattiviipaleet ja ripaus sokeria.
Sekoita munat ja kermamaito, lisää mukaan mausteet.
Kaada munamaito vuokaan.  Ripottele pinnalle runsaanlaisesti juustoraastetta.
Kypsennä 180-asteessa noin puoli tuntia.
Nauti runsaan vihreän salaatin kera. Salaatissa oli paljon kevätsipulia.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.