keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Maa-artisokkapaistos

Olin ostanut maa-artisokkapussin ja aikomukseni oli keittää keitto.
Päätin kuitenkin toisin, kun selailin artisokkaohjeita.
 Löysin  appelsiineja ja hunajaa-blogista  paahdetun maa-artisokkaohjeen.
Sen mukaan mukaellen sovelsin ohjetta omaan keittiööni.
Maa-artisokat olivat puhtaita, joten en kuorinut niitä.
Pesin ja poistin pahimmat muhkurat.  Fetajuustoa ei sattunut olemaan.
Käytin pehmeää purkkiaurajuustoa, jonka notkistin ranskankermalla.

Maa-artisokkapaistos
500 g maa-artisokkia puolitettuna
1 sitruunan mehu
10 kirsikkatomaattia puolitettuna
1 tl timjamia, suolaa, mustapippurirouhetta, 2 rkl oliiviöljyä, 3 rkl vettä
yrttiöljy; tuoretta persiljaa varsineen silputtuna, iso valkosipulinkynsi murskattuna, 
ripaus suolaa ja desi oliiviöljyä
vajaa 1prk aurajuustoa ja 1/2 dl ranskankermaa
juustoraastetta
Pese artisokat ja leikkaa muhkurat pois, halkaise. Ripauta uunivuoan pohjalle rkl oliiviöljyä.
Nosta artisokat uunivuokaan. Nosta päälle puolitetut kirsikkatomaatit.
Sekoita sitruunamehuun suola, timjami, mustapippuri, öljy ja vesi. Kaada se vuokaan.
Paahda 220-asteessa  foliolla peitettynä noin 45 minuuttia, kunnes artisokat ovat kypsiä.
Valmista yrttiöljy sekoittamalla kaikki ainekset tasaiseksi. 
Lisää artisokille aurajuustoseos ja kaada päälle yrttiöljy. Ripottele päälle juustoraastetta.
Paahda hetki uunissa ilman foliota. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.