torstai 14. marraskuuta 2013

Savusiikakeitto

Tämäpä sattui heti kohdalle, nimittäin Tomi Björkin savulohikeitto Ruokalassa.
 Eilen ostin savusiikaa ja sitä oli sopivasti vielä jäljellä.
Juuri oikealla hetkellä näppäsin iPadin auki  ja silmiini osui tämä keitto,
joka hetken päästä höyrysi lautasella.
Tein joitakin muutoksia tähän herkkureseptiin johtuen siitä, että
raaka-ainevarastossani ei ollut ihan kaikkea, mutta korvaavia aineksia löytyi kyllä.
Taatusti nopein kalakeitto jota olen tehnyt.
Perkasin ja pilkoin ensin savusiian ja seuraavaksi kuorin ja kuutioin perunat.

Savusiikakeitto 
300 g savusiikaa paloiteltuna
4 isohkoa perunaa
2-3 kevätsipulia pilkottuna / ap ohje purjoa
voita
5 dl kasvislientä (kalalientä ei ollut)
3 dl rasvatonta maitoa (täysmaitoa meillä ei ole)
1 1/2 dl kermaa
suolaa, pippuria
pieni kourallinen persiljasilppua / ap ohje tilliä
1 sitruunan raastettu kuori ja puolikkaan mehu
Kuori ja kuutioi perunat.
Kuullota perunoita hetki vaahtoavassa voissa kattilassa.
Älä anna paistua. Lisää kattilaan kasvisliemi, maito ja kerma.
Lisää pilkottu kevätsipuli 10 minuuttia kiehunnan jälkeen.
Kun perunat ovat kypsiä lisää kala, persilja ja mausteet sekä sitruunankuori ja -mehu.
Kuumenna ja nauti heti.

2 kommenttia:

  1. Tuossapa hyvä resepti ensi viikon keittopäivälle, savukalaa en olekaan ennen kokeillut keittoon.
    Tänään söin Harjun Rinkelissä (Prisman kiinteistössä) lohikeittoa, sekin oli hyvää.

    VastaaPoista
  2. Me ollaan myös poikettu sinne Rinkeliin muutaman kerran ostosreissulla. On hyvä syödä ennen ruokaostoksia. Vatsa täynnä ei tee mieli ostaa mitään "turhaa"

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.