torstai 1. marraskuuta 2012

Selleripihvit lohelle

Juuriselleristä paistoin makoisat pihvit lohelle. Olipa hyvä yhdistelmä.
Aamiaisaterian auringonkukansiemenet ja pellavarouhe pääsivät  nyt mukaan
ilta-ateriaan. Ne toimivat pihvien kuorruttajina.

Juuriselleripihvit lohelle

Pese, kuori ja leikkaa isohko juuriselleri viipaleiksi, noin 1/2 cm paksu.
Sekoita yksi kananmuna  lautaselle. Kasta selleriviipaleet kananmunassa.
Sekoita keskenään auringonkukansiemenet, pellavarouhe ja kuivattu persilja.
Kieritä selleripihvit seoksessa.
Paista voissa pannulla molemmin puolin. Nosta uunivuokaan ja uunin 175-asteeseen. Anna kypsyä uunissa, kunnes pihvit ovat sopivan kypsät.


Paista pihvien kypsyessä lohipihvit. Mausta ne ensin ruususuolalla ja mustapippurirouheella. Lorauta pannulle tilkka rypsiöljyä ja paista ensin nahkapuoli ja sitten lihapuoli. Älä paista pihvejä ylikypsiksi.
Sekoita kastikkeeksi jogurttia, tilkka kermaa, ruususuolaa, paprikajauhetta ja ripaus mustapippuria. 

3 kommenttia:

  1. Nam, selleripihvit kuullostavat tosi hyviltä! Joskus monta vuotta sitten taisin tehdä juuriselleristä pihvejä seesaminsiemenissä leivittämällä, mutta pitäisi kokeilla uusiksi ja uusilla siemenillä.

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja sulla täällä!

    Kiitos.

    VastaaPoista
  3. Helmi,
    Seesaminsiemenetkin sopivat hyvin. Pitääpä niitä kokeilla seuraavalla kerralla.

    Leena Lumi,
    Kiitos.
    Tervetuloa kokkailemaan kanssani.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.