torstai 29. tammikuuta 2015

Sieni-kasviskeitto

 Pitkästä aikaa meillä syötiin tänään keittoa.
Syksyllä kuivasin sieniä, tarkemmin haperoita, purkillisen. 
Otin tänään reilun kourallisen likoamaan keittoon lisättäväksi.
Pannulla paistetut sienet lisättiin valmiiseen keittoon, mikä sopi erittäin hyvin.
 Kasvikset löytyivät jääkaapista, perunaa, porkkanaa ja palsternakkaa.
 Salottisipulin valitsin miedomman makunsa takia.
Keitosta tuli pehmeä ja maukas. 

8 dl vettä ja 1 kasvisliemikuutio kiehautetaan
4 perunaa kuutioituna
1 porkkana puolikaslantteina
1 palsternakka kuutioina
1 salottisipuli silputtuna
rypsiöljyä ja voita
ruususuolaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa Philadelphia kevyt
mustapippuria, paprikaa, cajunmaustetta
kourallinen kuivattuja haperoita tmv
tuoretta timjamia

Laita kuivatut sienet kulhoon ja kaada päälle kylmää vettä.
Anna niiden liota 1/2 -1tunti. 
Kuori, kuutioi ja pilko juurekset.
Nosta ne kiehuvaan kasvisliemeen ja lisää ripaus suolaa.
Keitä noin 15 minuuttia. Kuullota pari minuuttia sipulisilppua öljy/voiseoksessa.
Lisää sipuli keittoon. Sekoita tuorejuustoon mausteet.
Nostele juusto pikkulusikalla keittoon ja anna sen sulaa.
Valuta sienet ja pilko niitä hiukan. Paista pannulla voissa. Lisää ripaus suolaa.
Annostele keitto lautasille ja nosta päälle sienisilppu
sekä tuoretta timjamia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.