perjantai 29. elokuuta 2014

Omenapiirakka

 Liian hyvää-blogin Anne kertoi kommentissaan, että hän tekee mustikkapiirakkaa ohjeeni 
mukaan. Tämän ohjeen mukaan tein mustikkapiirakkaa vuonna 2007, silloin ei minulla ollut vielä
Kotona-blogia, vaan kirjoitin ja kirjoitan edelleen Arleenan Sanomia. Koska olin unohtanut
hyvän reseptini blogini uumeniin, kaivoin sen esille. Tänään leivoin ohjeella omenapiirakkaa.
Se näyttää hyvältä ja myös maistuu. Omenat olivat kirpeitä ja kiinteämaltoisia.
Lähikaupassa niitä myytiin euron kilohintaan. Sopivat hyvin piirakkaan.
Maustoin omenat kanelilla ja fariinisokerilla. Pohjassa on kaurahiutaleita, nehän
ovat omenan klassinen kumppani.

Omenapiirakka
 
 Pohja
125 g suolatonta voita
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 dl  grahamtäysjyvävehnäjauhoja/tai tavallisia
vajaa tl leivinjauhetta
4 dl kaurahiutaleita
Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin sekoittaen.
Sekoita keskenään jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe.  Sekoita
seos voi/munavaahtoon. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Täyte no 1
Kuori, poista siemenkota ja viipaloi omenat. Käytin 2 1/2 isohkoa omenaa.
Laita omenaviipaleet piirakkapohjan päälle haluamallasi tavalla.
Minä taiteilin viipaleet ruusunmuotoon. 
Ripottele omenoille kanelia ja fariinisokeria.
Täyte no 2
Sekoita keskenään 1 prk kermaviiliä, 1 muna ja 1 rkl sokeria.
Nostele seos omenoille lusikalla.

Paista uunin 175-asteessa 40 minuuttia.

 Anna hieman jäähtyä ennen tarjoamista.

PS. Klikatkaa instragramiini sivupalkista,  siellä on myös
ruokakuvia, jota ei ole aina täällä. Tänään kuvasin aamiaisen sinne.

3 kommenttia:

  1. Nam,omenapiirakka on aina niin hyvää:) Kiva että sinullakin on instagram,tulen seuraajaksi...

    VastaaPoista
  2. Tätä pitääkin kokeilla, koska omenapuissa on jälleen tänä vuonna kunnolla omenoita.

    VastaaPoista
  3. Jael,
    Kiitos että tulit seuraajaksi

    Currykaneli,
    Oli hyvää, kypsyyttä kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.