tiistai 12. elokuuta 2014

Mausteiset broilerin fileepihvit

Broilerifileistä saa huippuhyvää, sen saimme kokea tänään.
Ihan ensin otin fileet jääkaapista  huoneenlämpöön, sekoitin mausteseoksen,
jossa pyörittelin pihvit ja jätin odottamaan vielä hetkeksi.
Pilkoin isot rucolan lehdet silpuksi, samoin mangoldilehdet, raastoin porkkanan ja
sekoitin kaikki keskenään, eipä tähän salaattiin muuta tarvittu.
Viipaloin vielä kesäsipulin ja kuullotin voissa, ripotin päälle ruususuolaa.
Kuorin, lohkoin ja laitoin perunat kiehumaan.
Ja sitten oli broilerin vuoro.
Mausteseokseen sekoitin ruususuolaa, korianteria, currya ja Granitin paahdettuja sesaminsiemeniä.
Sesaminsiemenet näkyvät tummina ja vaaleina broilerin pinnassa. 
Kierittelin fileet mausteseoksessa. Kuumensin reilusti voita pannulla,
kun pannu oli sopivan kuuma laskin fileet pannulle. Annoin niiden kypsyä muutaman minuutin täysillä
 ja käänsin levyä pari pykälää alemmaksi (yhdeksästä seiskaan).
Fileet paistuivat 5 minuuttia per puoli. Nostin fileet uunivuokaan ja folion päälle,
sen jälkeen siirsin 100-asteiseen uuniin siksi aikaa, kun katoin pöydän.

Lautasella on porkkanarucolamangoldisalaatti, perunasose, johon lisäsin vain voita,
sekä kuullotettua sipulia ja tietysti itse broilerinfilee.
  
 Vadelmia puutarhalta

Aikomukseni oli poimia vadelmatarhalta itse vadelmat, mutta tänä vuonna 
ei ollut itsepoimintaa ollenkaan huonon sadon takia.
Pääsinkin helpolla, kun ostin valmiiksi poimittuja. Ne olivat valmiina pakasterasioissa,
joten minulle jäi vain kansien kiinnittäminen ja pakastimeen nostaminen. Helppoa.
Tosi hyviä vadelmia, niistä nautitaan talvella, kun pakkanen paukkuu ja lumi on maassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.