maanantai 4. elokuuta 2014

Kesäkurpitsa-juusto-ohukaiset

 Helteiden helteet jatkuvat eikä meillä satanut vettä, vaikka Vaasassa satoi.
Aloitin tänään pitkän arkistoluetteloinnin tietokoneen muistiin.
Se on ihan mielenkiintoista. Tosin helle nostaa hien pintaan, vaikka vain istun ja näpyttelen.
Huomenna menen kellarivarastoon etsimään arkistoinnin kohteita.
Tänään paistoin kesäkurpitsaohukkaita ja niistä tuli todella hyviä. Loppuivat melkein kesken.
Juuri oikeaa ruokaa ja juomana kuplivaa limellä makustettua vettä.
Minulla oli jääkaapissa vain Valion arkijuustoa, mutta se sopi erittäin hyvin.

Kesäkurpitsa-juusto-ohukaiset

1 kesäkurpitsa raastettuna
150 g esim arkijuustoa raastettuna
1 kananmuna
ripaus rypsiöljyä paistamiseen
Yhdistä raasteet ja kevyesti vatkattu kananmuna keskenään.
Kuumenna öljy pannulla ja nostele lusikalla pienehköjä ohukaisia pannulle.
Paista miedolla lämmöllä molemmin puolin vaalean ruskeiksi.
Kastike 
1 dl turkkilaista jogurttia
1/2 limen mehu ja raaste
ruususuolaa, sokeria ja mustapippurirouhetta.
Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi.

Nauti ohukaisten seurana vihreää salaattia, minulla oli rucolaa ja pehmeää friseetä.
Sunnuntaina tein raikasta sitruunakermamoussea, mutta siitä ehkä huomenna.
 

3 kommenttia:

  1. Tein eilen näitä lettuja ja olivat aika hyviä ja helppoja tehdä!

    VastaaPoista
  2. Helppoja ja hyviä ovat.
    Ja letut ilman jauhoja ovat aina mieleeni. Välttelen mieluusti vehnäjauhoja.

    VastaaPoista
  3. hyvä ohje, mutta onko sinulla piirakkaohjetta, missä voisi pohjassa käyttää kesäkurpitsaa ilman jauhoja, sillä tarvitsen glut ohjeen, olen kerran sitä tehnyt, mutta ohje kadoksissa, kiitos

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.