keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Täytetyt isot tomaatit

 Tänään syötiin tuhti lounas Amican lounasruokalassa. Niinpä illalla valmistin kevyempää.
Tomaateista on tullut suosikkini. Kun näin kaupassa isot punaiset tomaatit, oli pakko ostaa.
Ajattelin valmistaa ne täytettyinä ja uunissa kypsytettynä. Niistä tuli sopiva illallinen.

2 iso tomaattia
n 1 dl pilkottua kypsää lihaa (paistia tmv)
80 g sipulikoskenlaskijaa pilkottuna
1 rkl öljyä (käytin aurinkokuivattujen tomaattien öljyä)
1 sipuli ja 3 valkosipulinkynttä silppuna
nokare voita kuullottamiseen
mustapippuria ja suolaa
juustoraastetta
sitruunamelissaa ja ruohosipulia
Pese tomaatit. Leikkaa  tomaateista hatut pois. Koverra sisuksista siemenet pois.
Mausta tomaattien sisusta mustapippurilla ja suolalla.
Leikkaa kypsä liha pieniksi  kuutioiksi ja nosta tomaattien sisälle
Kuullota sipulisilput voissa. Leikkaa juusto kuutioiksi. Lisää mukaan öljy ja
lämmin sipulisilppu. Sekoita tasaiseksi. Laita juustomassa tomaateille.
Lisää päälle juustoraastetta.
Kypsennä uunin 200-asteessa noin 20 minuuttia.
Lisää päälle esim ruohosipulia ja sitruunamelissaa.


1 kommentti:

  1. Tuotahan pitäisikin kokeilla pitkästä aikaa. Näyttää herkulliselta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.