lauantai 24. toukokuuta 2014

Omena-myslipiirakka

 Leivoin aamulla iltapäivän vieraita varten. Omenapiirakkkaa leivotaan sadoin erilaisin ohjein.
Tällä ohjeella en ole koskaan aikaisemmin leiponut. Olin tallentanut ohjeen K-kaupan sivuilta.
Joitakin muutoksia tein alkuperäiseen. Käytin leivontamargariinia pitkästä aikaa.
On kyllä todettava, että voilla leivottuna  maku olisi paljon täyteläisempi.

200 g leivontamargariinia tai voita
2 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 dl ruokakermaa
Täyte
1 kg vihreitä kiinteämaltoisia omenoita
3 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua
4 dl luomu hunaja-mantelimuromysliä
4 tl kanelia
Lisäksi vaniljakastiketta
Kuori ja raasta täytteen omenat karkeaksi raasteeksi tai kuutioiksi.
Sekoita sokeri ja sitruunamehu joukkoon.
Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa.
Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Jos raasteessa on nestettä kaada se pois. Levitä omenaraaste/kuutiot taikinan päälle.
Ripottele pinnalle muromysliä ja kanelia.
Paista uunin alaosassa 200-asteessa 20 minuuttia.
Tarjoa vaniljakastikkeen kera.
 Tässä iltahämärässä otettu piirakkapala ilman vaniljakastiketta.
 Piirakka uunipellillä omenaraasteella. Oikeastaan raaste olikin pieniä omenakuutioita.
Niinpä nestettä ei irronnut ollenkaan.
 Piirakalle on levitetty mysli ja kaneli ja se on menossa uuniin.

2 kommenttia:

  1. Olet kyllä todella ahkera ja viitseliäs kotikokkaaja. Lähes päivittäin melkoisia herkkuja, vesi kielellä niitä käyn selaamassa :) Lähipiirilläsi on loisto-olot. Oliko omenapiirakka "tavallista" parempaa, vai miten kommentoisit sitä? Kesäterkuin, Ella

    VastaaPoista
  2. Hei Ella,
    Omenapiirakka oli ehkä tavallisesta positiivisesti poikkeava ja se johtui rapeasta myslistä, joka oli omenoiden päällä. Hyvä ansio oli myös omenoilla, jotka "raastoin" pikkukuutioiksi ja ne säilyivät hyvin mehukkaina.

    Laitan kotona joka päivä ruokaa ja postailen ne myös joka päivä. Täällä näkyy meidän menuut.
    Kiitos sinulle vierailuistasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.