perjantai 4. huhtikuuta 2014

Karpalouunilohi

Ostin keskikokoisen merilohen. Se fileoitiin kaupassa
samaan 8,90 euron kilohintaan. Perkkuutähteistä keitin
heti kotiin tultuani kirkkaan kalaliemen  ja erottelin kalalihan erikseen
keittoon otettavaksi. Fileitä tuli kaksi. Vein toisen fileen Suville ja
toisen valmistin illalliseksi. Minua kiehtoi  karpalon yhdistäminen
uuniloheen, olin ottanut ohjeen aikoinaan talteen Yhteishyvän sivuilta.
Nyt oli toteuttamisen aika ja noudatin ohjetta puolittamalla sen. 
  Yllätyimme miten hyvin kuivattu karpalo
tuorejuustoon sekoitettuna sopi lohelle.  Kala-ateria oli onnistunut.
Leikkasin makeaa hunajamelonia raikastamaan ateriakokonaisuutta.

Karpalouunilohi
Keitetyt puikulaperunat 
noin 700 g lohifilettä
1 tl ruususuolaa ja rouhittua mustapippuria
Päälle
200 g ruohosipulituorejuustoa  ja tilkka kermaa
70 g silputtuja kuivattuja karpaloita
2 t1 murskattua rosepippuria
2 rkl silputtua ruohosipulia
Viimeistelyyn
3/4 dl rouhittuja pähkinöitä
Nosta lohifilee nahkapuoli alaspäin uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Yhdistä tuorejuusto, karpalot, rosepippuri ja ruohosipuli. Notkista tilkalla kermaa.
Levitä seos lohifileelle. Paista 200-asteessa uunin keskitasolla 30 minuuttia
tai kunnes lohi on kypsää. Ripottele päälle pähkinärouhe. Tarjoa lämpimänä.
Minulla oli hunajamelonia ja salaattia sekä kuorineen keitetyt puikulaperunat,
joille nostin nokareen voita.

2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen ohje. Aina mietin uusia tapoja valmistaa lohta ja tässä todella innovatiivinen lähestymistapa. Mahtavaa!

    VastaaPoista
  2. Samoin teen minäkin, lohta tulee tehtyä niin usein, että kaipaa uutta soundia mukaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.