sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Mansikka-raparperikakku

Perinteiden mukaisesti leivoin juhannuskakun, mansikoista raparperista ja kaikesta muusta.
Kakku ei ollut tavanomainen täytekakku. Tämä muistutti enemmän tavallista kakkua,
joka päällystettiin raparperihillolla, mansikoilla ja kermavaahdolla.

Pohja
150 g voita ja 1 1/2 dl sokeria vaahdotetaan
2 kananmunaa lisätään yksitellen voivaahtoon vatkaten
2 1/2 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 2 tl sitruunakuoriraastetta
sekoitetaan keskenään ja siivilöidään sekoittaen taikinaan
2 rkl sitruunamehua ja 1 dl kuohukermaa lisätään taikinaan kevyesti sekoittaen.
Voitele ja korppujauhota, nostele taikina vuokaan, tasoita.
Paista 175-asteessa 35 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä ja irroita vuosta.

Täyte
Raparperihillo
200g raparperia paloiteltuna ja 1/2 dl marmeladi/hillosokeria, 3 rkl vettä
Keitä tasaiseksi noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
Levitä hillo pohjan päälle.
Viipaloi mansikat ja levitä kerros hillon päälle.

2 dl kuohukermaa, 2 tl vaniljasokeria, 2 rkl sokeria  vaahdotetaan.
Kermavaahto levitetään kakulle. Päälle paloitellaan keko mansikoita.
 
Ja lopuksi kakkua nautitaan kahvin kera.

2 kommenttia:

  1. Ihana kakku!
    Olen yleensä tehnyt mansikkakakun juhannukseksi, mutta nyt oli vain raparperipiirakkaa. Hyvää oli sekin. Jotenkin ei ollut ihan juhannusfiilis, kun mökin tupa, olkkarin ja makkarin välissä, on ison remontin alla ja elo on hieman haastavaa tässä ympäristössä☺!

    VastaaPoista
  2. Tätä en ole ennen tehnyt. Viime juhannuksena oli mansikka-raparperijuustokakku, sekin oli hyvää.
    Remontti sekoittaa aina suunnitelmia, varsinkin kun on kyse juhlakaudesta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.