perjantai 28. kesäkuuta 2013

Lehtipihvit kukkakaalisalaatilla

Nyt kukkivat maitohorsmat. Niitä voi kerätä puhtailta paikoilta, metsistä ja niittyjen ojien reunoilta.
Pitää kokeilla parsan asemasta horsman  nuoria kukintovarsia.
Tänään ostin lehtipihvit. Lihakauppias leikkasi ystävällisesti hieman liian paksut pihvit.
Pyysin nuijimaan noin puolen sentin paksuiset. Niistä tuli pannun kokoiset .
Paistoin kuusi pihviä yksi kerrallaan, yksi mahtui juuri ja juuri isolle pannulle.
Kukin pihvi oli 200 g ja eipä tarvinnut minuuttiakaan/puoli pitää pannulla.
Lopputulos oli maistuva. Lasten suusta se totuus tulee.
 Joukon pienimmältä kysyttiin, puolitetaanko.
Hän haukkasi pihvistä ja totesi. Ei puoliteta, tämä on niin hyvää.

Lehtipihvit
Kukkakaalisalaatti 
6x200 g naudan ulkofileestä leikattu  ja nuijittu lehtipihvi 
otetaan huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen valmistamista.
Mausta mustapippurirouheella myllystä sekä ruususuolalla.
Paista vajaa minuutti per puoli kuumalla pannulla voi/öljyseoksessa.
Anna pihvien odottaa tarjoamista miedossa uunin lämmössä (75-astetta)
Huuhtele pannuliemi siivilän läpi, että saat hyvän kastikepohjan.
Kaada pannulle  liemen joukkoon  kermaa ja anna kiehua kasaan.
Kastike tuo lopullisen säväyksen pihville 
Lisukkeena varhaisperunoita.

Huuhdo ja paloittele kukkakaali.Höyrytä al denteksi. Mausta suolalla.
Huuhtele salaattiainekset, friseesalaatti, retiisit ja kevätsipuli.
Revi salaatti kulhoon, Leikkaa retiisi lanteiksi ja silppua kevätsipuli.
Sekoita kastike, oliiviöljy, balsamico, mustapippuria ja suolaa.
Sekoita kastike salaattiin. Nostele pinnalle jäähtyneet kukkakaalinuput. 

2 kommenttia:

  1. Suosittelen horsmaa lämpimästi. Testattiin juhannuksena, maistui aivan parsalle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä. Taidanpa kokata samaa kuin sinäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.