keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Uudet perunat, coleslawsalaatti ja kylmäsavulohta

Tämän kesän ensimmäiset uudet perunat on nyt syöty.
Kaupoissa on ollut marokkolaisia ja espanjalaisia uusia perunoita,
vaan en ole sortunut niihin. Ne eivät maistu uusilta perunoilta.
Ostin ruotsalaista uutta perunaa ja maku oli  hyvin lähellä suomalaista.
Perunan lisukkeeksi pyöräytin  tehosekoittajassa  coleslawtyyppisen
salaatin kotimaisesta varhaiskaalista ja -porkkanasta.
Kastike oli kesäinen, jogurttipohjainen.
Kylmäsavulohi maistuu kesällä tuoretta paremmin, ainakin tällä kertaa.

Keitetyt uudet perunat ja voisulaa,
coleslawsalaatti, jogurttikurkkukastike ja kylmäsavulohta.

Coleslawsalaatti ja jogurttikurkkukastike
Pilko ja suikaloi varhaiskaalia, porkkanaa ja kevätsipuli varsineen.
Laita ainekset tehosekoittajaan ja pyöräytä muutama kerta.
Mausta suolalla, rouhaise rose-viherpippurisekoitusta ja sekoita. 
Sekoita mukaan tilkka oliiviöljyä.
Ripottele pinnalle kurkkukuutioita ja kevätsipulinvartta.

Sekoita kastikkeeksi
2/3 jogurttia ja 1/3 ranskankermaa
mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kuutioi pala kurkkua pieniksi kuutioiksi ja
silppua kevätsipulin vartta. Sekoita kastikkeeseen. Tarkista maku.
Tämä on herkullinen ja kevyt kesäruoka.

2 kommenttia:

  1. Uudet perunat ovat hyviä. Muuten syömme perunaa erittäin vähän, mutta varhaisperuna tekee poikkeuksen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.