maanantai 10. maaliskuuta 2014

Suomalainen rieska-kinkkupizza

Päätin tehdä pizzaa suomalaisittain.
Ruisrieska oli sopiva pohjaksi. Ostin Lapin ruisrieskoja,
 kruunupyyläistä savupekonia, hollantilaista cheddaria, mangon ja kirsikkatomaatteja
sekä lisäsin mukaan vielä tuoretta rucolaa. 

Rieska-kinkkupizza 
Ruisrieskan voitelin ensin oliiviöljyllä, seuraavaksi levitin paseerattua tomaattia ja
ripautin päälle hieman suolaa ja rouhittua mustapippuria.
Pilkoin savupekonin pieniksi kuutioiksi ja levitin kauttaaltaan rieskalle.
Sitten seurasi mangon viipalointi, kuorin ja leikkasin viipaleet ja viipaleista edelleen suorakaidesoiroja, jota pääsivät pekonin päälle. Cheddarin leikkasin veitsellä ohueksi nauhaksi
ja levitin pizzalle. Lopuksi puolitettuja kirsikkatomaatteja ja tuoretta rucolaa.
Ja sitten uunin 225 asteeseen noin 8-10 minuuttia.
Tätä täytyy tehdä uudelleenkin.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Haukipihvit ja kananmunakastike

Eilen kerroin, että viikonloppumme on kalaisa.
Pitää paikkansa, tänään syötiin haukimurekepihvejä.
Valmistin ne jo eilen, koska tuoreesta kalasta oli kyse.
Oikeastaan oli ihan mukava, että ruoka oli puoliksi tehty tälle päivälle.
Nostin tänään pihvit lämpimälle pannulle, matalalla lämmöllä ne tulivat sopiviksi. 
Tein kananmunakastikkeen ja mikäpä sopii suomalaiselle järvikalalle 
paremmin kuin perunamuusi. Hauki oli pyydetty lähijärvestä ja fileoitu valmiiksi.
Pikkuruodotkin hävisivät täysin, kun ajoin fileet tehosekoittajalla karkeaksi tahnaksi.
**
Pitääpä täälläkin vinkata maakuntalehtemme pääkirjoitussivun kolumnista,
jonka on kirjoittanut toimittaja Karoliina Jaakonaho Täydellinen elämä blogissa - otsikolla.
Koska tämä on meidän jokapäivänen ruokablogi, en jatka Jaakonahon vuodatusta tässä
blogissa pidempään. Analysoin tämän turhautuneen toimittajaraukan vuodatusta 
huomenna toisessa blogissani - Arleenan Sanomissa. Jos kiinnostaa, voitte lukea kolumunin
 ja mielipiteeni sieltä. Harmillista, että puuro ja raejuusto saavat pahan mielen toimittajalle.
Samoin epäluulo siitä, että bloggajien kotona on aina siistiä ja kynnet lakattu, harmittaa.
Loppuhuipennus, Paskat kirppislöydöt, kuitenkin lohduttaa.
**
Haukipihvit
Kananmunakastike
600g haukifilettä
1 dl kuohukermaa 
2 munaa
puolikkaan sitruunan mehu
4 rkl silputtua tilliä
valkopippuria myllystä ja suolaa
paistamiseen voita
Paloittele fileet ja hienonna tehosekoittajassa. Mahdolliset ruodot muuskaantuvat samalla.
Sekoita haukimassaan kerma, kevyesti sekoitetut kananmunat, sitruunamehu, tilli ja mausteet.
Kuumenna voi pannulla tiriseväksi. Muotoile lastaa ja lusikkaa apuna käyttäen
massasta pihvejä. Paista  keskilämmöllä molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi.

Kananmunakastike 
2 kananmunaa  keitettynä ja murennettuna
1 pieni sipuli silputtuna
3 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
4 dl rasvatonta maitoa
2 rkl tillisilppua
suolaa ja valkopippuria
Kuullota sipuli voissa. Lisää jauhot ja kypsytä 2 minuuttia.
Lisää maito ja sekoita koko ajan kunnes sakenee.
Lisää munamurut, tillisilppu ja mausteet.


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Uunilohta kasviksilla

Tämä viikonloppu on kalaisa,  tänään lohta ja huomenna haukea.
Lohta olen valmistanut  eri versioina pannulla ja uunissa.
Tänään valitsin kypsennystavan uunissa ja leivinpaperikääreessä.
Kastike on tärkeä osa lohelle. Sen pohjana oli kermaviili, ranskankerma
ja sopivat mausteet. Kylmä kastike ja lämmin uunilohi on hyvä yhdistelmä.
Pilkoin porkkanat tikuiksi ja höyrytin, perunalohkot kypsyivät lohen kera.
Paprikasuikaleet pehmensin pannulla. Rucola sai olla sellaisenaan.

Uunilohta kasviksilla
Merilohifileen leikkasin viisi senttiä leveiksi viipaleiksi. Katkaisin ne keskeltä, mutta jätin nahan. 
Nahka on helpompi poistaa kypsänä, kun filee on pienempi.
Maustoin fileet suolalla ja mustapippurilla, päälle leikkasin sitruunasta ohuet  viipaleet
ja ripottelin pinnalle persiljasilppua. Voitelin rypsiöljyllä leivinpaperin ja
käärin lohen päälle. Sitten uunin 200-asteeseen ja lohi sai kypsyä n. 15 minuuttia.
Samassa  uunissa kypsytin öljytyt perunalohkot, mausteina mustapippuri, suola, paprikajauhe
ja silputtu valkosipuli.
Porkkanat leikkasin tikuiksi, höyrytin ne kypsiksi ja lisäsin joukkoon hunajaa.
Kastikkeeksi sekoitin  kermaviiliä, ranskankermaa, hienonnettua tilliä, viherpippuria,
paprikaa, suolaa ja ripaus sokeria.
Annoksen alustaksi levitin rucolaa ja pannulla kypsennettyä suippopaprikaa.
Oli maistuvaa.

 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Marskin omenatorttu - Jyväbroileri muiden grillaamana

Herkullinen tuoksu kiiri kaupan lämpötiskiltä.
Siellä odottivat kotimaiset grillatut jyväbroilerit ostajaa.
En malttanut olla ostamatta ja broileri oli todella mehukas ja maukas.
Hyvin maistui salaatin kera, jäi vain rippeet jäljelle.

Nyt illalla teki mieli jälkiruokaa. Omenoita oli sopivasti.
Lueskelin Iltiksen Ruokalasta  kivan ohjeen omenajälkkäristä,
jolla oli komea nimi Marskin omenatorttu. 

Marskin omenatorttu
4 omenaa kuorittuna ja kuutioituna
3 rkl sulaa voita
1/2 tl kanelia
3 rkl mantelijauhoja
2 rkl korppujauhoja
4 rkl fariinisokeria
päälle voinokareita
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Painele joko annosvuokiin (4 annosta)
tai yhteen isoon, kuten minä. Laita päälle voinokareita.
Kypsennä 200-asteessa noin 15 minuuttia.
Lisukkeeksi jäätelöä ja marsalaa 1 rkl /annos
lisäsin vielä vitamiinipommeja tyrnimarjoja ja punaherukoita

******
Grillattu jyväbroileri salaatilla
Tämän helpommalla ei ruoka voi valmistua.
Jyväbroileri pienittynä, tässä annoksessa on mehukas koipi.
Salaatti on yksinkertainen, keräsalaattia ja pehmeää friseetä.
Sitruuna-oliiviöljy kastikkeeksi.
Luumuterttutomaatteja lohkottuna ja hunajamelonia kuutioina.


torstai 6. maaliskuuta 2014

Vadelma-valkosuklaamuffinsit

Myöhään eilen illalla leivon  muffinssit.
Piti leipoa jotain suolaistakin, mutta en enää jaksanut
kolmen päivän työduunin jälkeen.
Tänään tarjosin muffinsit ja suolaiseksi tein voileipiä.
Vadelmat ja valkosuklaa ovat kyllä hyvä pari keskenään.
Valkosuklaa makeana on hyvä vastapaino hieman happamalle vadelmalle.

Vadelma-valkosuklaamuffinsit
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
150 g valkosuklaata raasteena
2 kananmunaa
100 g voita sulatettuna
1 dl kermaa
vadelmia n 2 dl
Raasta valkosuklaa, jätä 6 palaa myöhempää käyttöä varten.
Sekoita kuivat aineet ja valkosuklaaraaste keskenään.
Sulata voi. Sekoita kananmunat ja kerma, lisää voisula.
Yhdistä nestemäinen seos kuivaan seokseen kevyesti sekoittaen.
Sulata vadelmia hieman, saavat jäädä kohmeisiksi.
Riko vadelmia hieman ja lisää taikinaan. Jätä osa sivuun odottamaan.
Laita taikina muffinsipaperivuokiin, jotka sijoitin muffinsipellille.
Muffinsseja tulee 12 kpl.  Upota muffinseihin puolikas valkosuklaapala.
Laita päälle pari vadelmaa.
Paista 180-asteessa keskilämmöllä noin 25-30 minuuttia.
Suolaiset saaristolais-kylmäsavulohileivät ja täysjyväpaahtoleivät kylmäsavuhäränpaistilla.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Merilohta ja turskaa

Kalatiskillä valitsin pyrstöpään mehilohipalan. Siinä ei ollut evärasvaa,
ehkä sen takia ostin juuri sen palan. Huomasin ihanan pulleat turskafileet
ja ostinpa pienehkön 200 grammaisen turskafileen. Tämä oli tavallaan
kokeilu, halusin testata miten turska maistuu fileenä pannulla paistaen.
Tein fileille ihanan kastikkeen ranskankermasta, jota notkistin rasvattomalla maidolla.
Mausteina dijon hunajasinappia, mustapippuria, paprikaa sekä jauheena että
tuoreena pieninä kuutioina . Tietysti ripaukset suolaa ja sokeria.

Merilohi- ja turskafileet pannulla paistaen
Paistoin ensin turskafileet voi-öljyseoksessa. Mausteina mustapippurirouhe ja suola
Turska on mieto kala ja tarvitsee mausteita niukasti.
Turska oli maistuvaa,  ostan sitä vastakin.
Lohifileet paistoin pienessä voissa ja samat mausteet kuin turskalla. 
Annoin nahan olla, se pitää fileen hyvin kasassa. Rapean nahan voi halutessaan syödä.
Kastikkeesta jo kerroinkin. Se oli kaloille aivan ehdoton.
Lisäkkeeksi keitin pitkäjyväriisiä. Risotto olisi ollut hyvä valinta,
mutta en nyt jaksanut  sitä tehdä. Oli paljon muuta tehtävää odottamassa.
Salaatiksi pyöräytin keräsalaattia, joka sai sitruun-oliiviöljykastikkeen ja
raikasta hunajamelonia sekä vastavoimaksi paprikaa.
  

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Peruna-lihavuoka

Nyt en ole paljon ajatuksia uhrannut ruoanlaitolle. On ollut monenlaista puuhaa.
Tänään kuorin ja viipaloin puikulaperunat vuokraruokaa varten.
Karitsan  paahtopaistia oli jäänyt sen verran, että sopi laittaa sitä vuokaan mukaan.
Vuoka yllätti sekä minut että miehen, joka  kaapi perunavuoasta viimeisetkin rippeet.
Olihan se hyvää pitkästä aikaa, en muista milloin olenkaan aikaisemmin tehnyt tätä.
Huomenna sitten leivotaan makeaa ja suolaista.

Peruna-lihavuoka
8 isohkoa puikulaperunaa viipaleina
1 iso sipuli silppuna
3 valkosipulinkynttä silppuna
2 kevätsipulia varsineen pilkottuna
200 g karitsan paahtopaistia pilkottuna + paistolientä
1/2 rkl suolaa, mustapippuri- ja viherpippurirouhetta
150 g juustoraastetta esim emmental
1 1/2 dl kermaa ja 1 1/2  dl rasvatonta maitoa
Laita raaka-aineet kerroksittain uunivuokaan
Perunaviipaleet, silputut sipulit, pilkottu liha, juustoraastetta, lihalientä.
Sama uudelleen, päällimmäiseksi vielä perunaa. Ripauta vuokaan suolaa ja mausteita.
Kaada vuokaan kerma-maitoseos. Päälle juustoraastetta.
Paista 200-asteessa noin tunti.