sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Piparkakkukääretorttu

 Blogi oli pienoisella joulutauolla. Tosin mitään uutta ja erikoista en ole valmistanutkaan.
Samat perinteiset kinkku- ja kalaruuat, laatikoita ei ollut tänä jouluna.
Salaatteja ja uunijuureksia sen sijaan valmistin, kuten tuolla edellä olen kertonut.
Uutuutena leivoin piparkakkukääretortun. Se saikin hyvän vastaanoton.
Kääretorttua nautittiin kymmenen hengen voimalla jälkiruokana.

Pohja
4 munaa, 1 dl sokeria vatkataan vaahdoksi
1 dl perunajauhoja, 2 rkl vehnäjauhoja, 2 rkl kaakaojauhetta, 1 tl leivinjauhetta
Sekoitetaan keskenään ja lisätään vatkaten munavaahtoon.
Uunipellille levitetään leivinpaperi ja kaadetaan taikina pellille ja levitetään
lastalla tasaiseksi. Paistetaan 225-asteessa 10 minuuttia.
Kumotaan sokeroidulle leivinpaperille. Annetaan jäähtyä.
Täyte
2 dl turkkilaista jogurttia, 1 dl kuohukermaa ja 1 dl piparkakkumurua sekoitettuna
1 prk piparkakkurahkaa (Arla) 
2 rkl sokeria
Täytteen ainekset sekoitetaan vatkaten tasaiseksi.
Levitetään jäähtyneelle pohjalle ja rullataan. 
Nostetaan vetäytymään jääkaappiin.
 
Aikomukseni oli kuorruttaa kääretorttu tummalla suklaalla,
mutta oikaisin tällä kertaa. Tarjosin kääretortun jälkiruokana, joten
lisäsin mukaan sulatetut mustikat. Ne sopivat mielestäni suklaata paremmin.
Onhan mustikka hyvä terveyspommi varsinkin, kun suklaata ja makeisia
popsitaan tähän aikaan kilokaupalla.

3 kommenttia:

  1. Kauniilta kääretorttusi näyttää ja makukin varmasti hyvä. Mustikat ovat niin hyviä ja terveellisiä kaikkien kanssa:)
    Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Olivat hyviä, ei liian makeaa. Samoin sinulle mukavaa loppuvuotta

    VastaaPoista
  3. Tämä onkin kiva ohje! Ensi jouluna testiin, ehdottomasti!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.