perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulusalaatit ja -juurekset

 Meillä ei tänä jouluna ollut perinteisiä jouluruokia. Laatikot puuttuivat, mutta kinkun paistoin aattona.
 Jouluaattoateria nautittiin tyttären perheen parissa. Vein sinne kala-alkuruuat ja rosollin.
Siellä nautimme kaikki perinteiset jouluiset ruuat.
Tänään aineksina olivat kylläkin juurekset, joista joululaatikot perinteikkäästi valmistetaan.
Valmistin juurekset lohkoina uunipellillä. Olivat muuten hyviä. Luulenpa, että näistä
tulee meille joulutraditio.

Alkuruokana salaatit
Punajuuri-sinihomejuustosalaatti, jossa pohjana friseetä, rucolaa ja viinilehteä.
Viipaloin myös kurkkua raikastamaan salaattia. Kastikeena sitruunamehua ja oliiviöljyä, 
 suolan, mustapippurin ja sokerin kera. 

Tomaatti-viinirypälesalaatti, jossa rucolaa ja kastike jogurttipohjainen maustettu.

Hedelmäinen juustosalaatti, 
friseetä, vuonankaalta, klementiinilohkoja, leipäjuustokuutioita,
kastikkeena oliiviöljy

Lisukkeena täysjyväpatonkia
 

Ensin pitää todeta, että juurekset ovat mielestäni parhaimmat uunissa kypsennettynä. 

Uunipellillä kypsyivät soiroina
palsternakka, lanttu, porkkana ja taaimmaisena bataatti.
Mausteet suola, sokeri/hunaja, mustapippuri. Öljynä rypsiöljy.

Vadilla kypsyivat perunasoirot, jossa samat mausteet ja öljy, vaan sokeri oli poissa.
Mausteiden tarkoitus on avata juuresten maku  ja aromit esille,
joten niitä lisätään ripauksittain.
Sipuli olisi ollut hyvä lisä, mutta osa vieraista (lapset) ei syö sipulia.  

Jälkiruokana oli blenderillä valmistettu mustikka-mansikkakiisseli ja
mukaan jogurttia,kermaa ja tomusokeria vaahdotettuna.
Postaan jossain vaiheessa tämän jälkiruuan, nyt unohtui kuvat ottamatta.
Kuvat ovat liiasta ja vääränlaisesta valosta johtuen aika huonoja.
Näillä mennään. Niin ja kinkkua saivat kaikki lihansyöjät.

6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.