perjantai 19. syyskuuta 2014

Omenajuustokakku

 Innostuin leipomaan ja mietiskelin omenasta jotakin. Valitsin pohjan, jonka maustan inkiväärillä
ja kardemummalla. Päätin tehdä uunissa paistetun juustokakun. 
Kaapissani oli tuorejuustoa ja mangorahkaa, joka maistuu sopivan hedelmäiseltä juustotäytteessä. 
Omenat viipaloin kakun pinnalle.
 
Pohja
150 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa ja 1/2 tl inkivääriä
1 dl täysmaitoa
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna kevyesti sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet yhteen ja lisää ne voiseokseen yhdessä maidon kanssa.
Levitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle.
Levitä taikina vuokaan. ja reunoille.
Täyte
250 g tuorejuustoa esim philadelphia
1 prk mangorahkaa
2 kananmunaa
1/2 dl sokeria, 2 rkl sitruunan mehua
Sekoita aineet tasaiseksi seokseksi. Levitä  vuokaan pohjan päälle
Kuori kaksi isohkoa omenaa. Poista siemenkodat ja leikkaa puolikas-
viipaleiksi. Levitä täytteen pinnalle.
Paista 175-asteessa noin 45-50 minuuttia.


Kakusta tuli mehevää. Täytteessä maistuu mango sopivasti.

4 kommenttia:

  1. Voi mikä herkku! Enpä olekaan maistanut juustokakkua, jossa olisi omanoita. Vielä;)
    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hurjan herkullisen näköinen torttu:)

    VastaaPoista
  3. Lady...
    Tämä oli erilainen juustokakku, täyte oli pehmeää eikä kakku ollut liian makeaa.
    Jael,
    Kiitos. Kyllä se maistui.

    VastaaPoista
  4. Kokeilen tuota ehdottomasti mutta en mangolla. Sitä laitetaan nykään joka paikkaan ja itse en tykkää siitä ollenkaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.