maanantai 17. helmikuuta 2014

Vuohenjuusto-herneenversopasta

Selailin toista blogiani, Arleenan Sanomia, pysähdyin 
helmikuun 23. päivän kohdalle ja vuosi oli 2008.
Silloin ei minulla ollut vielä Kotona-blogia. Kirjoitin
silloin tällöin ruokapostauksia juuri kyseiseen blogiin.
Ajattelin tänään keittiöyrttitarhan perustamista ja huomasin,
että helmikuussa 2008 minulla olivat itäneet jo herneenversot. 
Tosin tähän tekemääni pastaan olin ostanut versot kaupasta.
Pasta vaikutti sen verran hyvältä, että päätin siirtää ohjeen tänne 
keittiöni puolelle. Nyt vain pitää perustaa miniyrttitarha ja
aloittaa vaikkapa tällä pastalla kevät.

Vuohenjuusto-herneenversopasta
80 g vuohenjuustoa
100 g kivettömiä vihreitä viinirypäleitä
1 ruukku herneenversoja (vesikrassiakin voi käyttää)
3 kevätsipulia
1 appelsiini
suolaa ja mustapippuria
200g pennepastaa
1/2 dl neitsytoliiviöljyä
Leikkaa vuohenjuustosta kuori pois ja kuutio . Laita kulhoon.
Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu. Lisää vuohenjuuston joukkoon.
 Lisää mukaan hienonnettu kevätsipuli, silputut herneenversot,
 puolitetut viinirypäleet sekä oliiviöljy.
  Kuvassa vihreäseos odottaa pastan kypsymistä.
Keitä pasta kypsäksi, valuta ja sekoita muiden raaka-aineiden joukkoon.
 Mausta oliiviöljytilkalla, suolalla ja mustapippurilla.

2 kommenttia:

  1. Voi Arleena! Miten ihania kuvia!
    Minulle tuli ihan nälkä ja kaapissa ei ole mitään noin herkullista:(

    VastaaPoista
  2. Pastakuvat ovat sieltä 2008-vuodelta.
    Minun täytyy tehdä tuota pastaa taas, se on herkullista

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.