tiistai 1. marraskuuta 2011

Kuorrutettu pakastesei

Kaappien tyhjennys jatkuu. Nyt otin pakasteesta sei-paketin ja esikäsiteltyjä, pakastettuja suppilovahveroita sekä kuivakaapista Knorrin kermakastiketta.  Ja muuttokuorma keveni hitusen.
Lisukkeeksi höyrytin perunaviipaleet  ja kukkakaalilohkot.
Ruoka oli maistuvaa ja parasta oli suppilovahverokastike. Heikoimmin menestyi pakastesei. Luulenpa, että teen uusiksi tämän ruuan ja  käytän kalana tuoretta kalaa - lohi, siika tai kuha. Pakastekala oli hätävarana, voi olla, että seitiä ei enää meidän pakastimeen osteta. 
Muutama päivä sitten soitin pikkupojille (7v ja 9v) ja kysäisin. Onko koulussa ruoka hyvää ? On ja ei, vastattiin. Mikä siellä on pahaa ruokaa  ?  Mantelikala, vastasivat molemmat samalla tavalla. Luulen, että tämä mantelikala hienosta nimestään huolimatta, on manteleilla ryyditettyä pakasteseitä. Sei on halpaa ja kuten tiedämme kouluruuan hinta pitää vedättää minimiin, se onnistuu valitsemalla halvinta mahdollista.
Olen sitä mieltä, että lasten ruuasta ei kannata tinkiä. Maukasta ruokaa ja hyvistä raaka-aineista, se antaa hyvät lähtökohdat terveelliselle ja hyvinvoivalle elämälle. Ennenkaikkea se ohjaa lasten ruokailutottumuksia oikeaan suuntaan ja päihittää roskaruuat mennen tullen.

Kuorrutettu pakastesei
 
400 g pakasteseitä tai tuoretta kalaa lohi, siika, kuha
sitruunamehua
suolaa, mustapippuria
1 ps esim Knorrin pussikermakastiketta tai itse tehtyä
1 dl maitoa
2 dl vettä
n 150 g pakastettuja tai tuoreita suppilovahveroita

Nosta pakastekala tai tuore voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Purista noin puolen sitruunan mehu kalan pintaan.
Pilko suppilovahverot, pakastesienet on hyvä pilkkoa kohmeisina. Valmista kastike. Sekoita pussikermakastikejauhe vesi-maitoseokseen. Lisää suppilovahverot.  Kiehauta ja anna hautua muutama minuutti.
Kaada kastike kalan päälle. Kypsennä 180-asteessa noin 30 minuuttia.
Viipaloi perunat ja lohko kukkalaalia. Kypsennä esim höyryttämällä mikrossa.

2 kommenttia:

  1. nami, mitä ruokia olet taas valmistanut! taidankin tästä mennä syömään... :)

    VastaaPoista
  2. emmi,
    Kiitos kun kävit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.