sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ryynimakkaraperunalaatikko

 Ostin hetken mielijohteesta palviryynimakkarapaketin.
Vasta kotona mietin, mitä siitä teen. Selailin nettiä, mutta mitään
järkevää en löytänyt. Päätin toteuttaa  laatikkoruokaa lihaperunalaatikon tyyliin.
Lueskelin ryynimakkaran tuoteselostusta, jossa kerrottiin 100 g sisältävän 
200kcal, proteiinia 8,1 g, hiilihydraattia 16,2g ja rasvaa 11,4g. Tuhtia makkaraa.  

400 g ryynimakkaraa kuorettomana ja viipaleina
600  g perunoita kuorittuna ja viipaleina
2 keskikokoista porkkanaa pestynä ja viipaleina
1 iso sipuli silputtuna
voi/kasvisrasvaa
1 tl suolaa, 1 tl mustapippurirouhetta, 2 tl paprikaa jauheena, cajumaustetta, meiramia
1 dl ruokakermaa ja 1 1/2 dl rasvatonta maitoa
päälle juustoraastetta
Viipaloi raaka-aineet. Kuullota sipulisilppu pannulla voi/kasvisrasvassa, mausta ripauksella suolaa.
Voitele vuoka. Sekoita raaka-aineet ja nosta vuokaan. Lisää mukaan  mausteet
 ja sekoita. Sekoita maito ja ruokakerma, kaada vuokaan. 
Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200-asteessa noin 30-40 minuuttia.  
 
 Annoslautaselle lisäsin mukaan hunajameloni-keräsalaattia.

Tämä oli helppoa arkiruokaa, tosin meillä se oli nyt sunnuntairuokana.

2 kommenttia:

  1. Hei, Etsin netistä ohjetta lemon-curd kääretortulle. Löysin sen täältä sinun blogistasi, samoin kuin paljon muutakin ihanaa! Taidan alkaa tehdä ruokaa perheellemme järjestyksessä näistä sinun ohjeistasi. Jokainen tästä alusta taaksepäin katsomani näytti siltä, että tekee mieli valmistaa! Kiitos- tulen palaamaan tänne usein.

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että löysit tänne. Tervetuloa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.