lauantai 13. helmikuuta 2016

Lohipihvi sienikastikkeella ja salaatillal

 Lohta taas tänään. Valmistin sen helpolla tavalla. Poistin fileestä nahan ja leikkasin pituussuunnassa
fileestä sopivat pihvit. Kypsensin pihvit kuumalla pannulla ilman rasvaa molemmin puolin.
Maustoin suolalla ja mustapippurilla. Paistoaika noin 8 minuuttia.

Ihan ensiksi sekoitin salaatin. Pilkoin keräsalaattia, olikohan se romaine.
Puolitin mukaan kirsikkatomaatit ja viipaloin kurkkua. Lisäsin ripaukset suolaa
ja mustapippuria sekä hyvää oliiviöljyä. Ja taas sekoitin kevyesti.
Viipaloin mukaan salaatin päälle yhden kiiwin. 

Perunat kuorin ja pilkoin. Keitin kypsäksi ja survoin perunasoseen.

Puhdistin isot herkkusienet ja paloin. Silppusin sipulin.
Kuullotin sipulia rypsiöljyssä ja lisäsin mukaan sienipalat sekä taas suolaa ja mustapippuria.
Paistoin seosta, kunnes sienet oliva menettäneet nesteen ja olivat rapsakoita.
Kastike syntyi helposti. Kiehuvan kasvisliemen suurustin tummalla maizenalla.
Lisäsin mukaan hieman kipparijuustokermaa.

Kyllä nälkä lähti.

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä ja varmasti maistuvaa!
    Tei itse viime viikolla uunilohta uudella tavalla. Poistin lohipalasta nahan ja suolasin sen. Raastin porkkanaa ja punajuurta sekä pilkoin sipulia. Näitä kuullotin hieman öljyssä ja maustoin suolalla, pippurilla ja tinjamilla. Tämän paistoksen laitoin vuoan pohjalle , lohi siihen päälle. Lohen päälle tilliä ja jääkaapissa ollut vajaa yrttituorejuusto sekä luomukermapurkki. Koko komeus uuniin. Tuli hyvää:)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa todella hyvältä. Pitääpä kokeilla joku kerta. Lohta syödään viikottain, joten uudet ideat ovat aina paikallaan. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.