sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Broileririisivuoka

 Tämä ruoka kypsyy uunissa vaivattomasti. Raaka-aineet esikäsitellään,
 ladotaan kerroksittain uunivuokaan ja kypsennetään.
Kypsennyksen aikana sekoitin salaatin.

3 dl jasmineriisiä voideltuun vuokaan
3 dl  kasvislientä kiehautettuna
2 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
Sekoitetaan keskenään ja kaadetaan vuokaan riisin päälle.
n 2 dl ruusukaalia puhdistettuna ja halkaistuna
Levitetään vuokaan riisille ja ripaus suolaa
350 g broilerifilettä suikaloidaan
curry, cajun, suola sekoitetaan ja fileet maustetaan
Ruskistetaan nopeasti kuumalla pannulla molemmin puolin 
Ladotaan uunivuokaan.
Levitä päälle juustoraastetta
Paista uunin 200 asteessa noin 25 minuuttia
Uunista tulon jälkeen levitä päälle tuoretta persiljaa.

 Valmista vaivattomasti.
Salaattia ja broilerivuokaa

6 kommenttia:

  1. Taas herkullisen näköistä! Kaikki blogisi kuvat ovat niin kauniita ja taidolla otettuja, että voi silmillään tuntea tuoksut ja maut. Kiitos, että jaat taitojasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kauniisti sanoit. Palaute aina ilahduttaa.

      Poista
  2. Meillä oli tänään broileripastavuoka juustohunnulla.
    Hyvää oli sekin:)
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kuulostaa hyvältä broileripastasi. Kiitos että kävit.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä ja menee ruokalistalle ihan pian! Noista ruusukaaleista luin joskus, jostain, että niiden kitkeryyttä voi taittaa jollakin mausteella tai käsittelyllä, mutta harmi, että olen sen jo unohtanut:))) Mahdatko tietää tai sattuisiko olemaan juuri sinun kirjoittamasi juttu? Itse tykkään ruusukaaleista kovasti, mutta perheessä on myös nenän nyrpistelijöitä joukossa:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis. Ruusukaaliniksiä en tiedä, mutta tässä uunivuokaruuassa ne kypsyivät ihananpehmeiksi
      Puolitin pestyt ruusukaalit ja ripautin vain hieman suolaa, muhivat sopivasti riisin päällä ja broilerisuikaleiden alla.

      Poista

Kiitos kommentistasi.