sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Ossobuco juureksilla uunissa

 Valmistin ossobucon uudella tavalla. Kypsensin uunivuoassa 
 kaikki kerralla sekä ossobucon että juurekset.

2 kpl  /n 450 g ossobucoa
kasvisrasva/voiseosta
suolaa ja mustapippuria rouhittuna
Nosta ossobucot huoneenlämpöön tunniksi ennen kypsentämistä.
Leikkaa ossobucon reunanahka poikki muutamasta kohdasta.
Kuumenna rasva pannulla. Mausta ossobucot suolalla ja mustapippurilla
Ruskista molemmin puolin kuumalla pannulla.
Nosta voideltuun uunivuokaan ja huuhdo pannu vesitilkalla.
Kaada neste vuokaan.  Työnnä vuoka 170-asteiseen uuniin  n 40 minuutiksi.

6 perunaa, 1 iso porkkana, pala lanttua ja 1 sipuli
Kuori ja pilko lanteiksi porkkanat ja kuutioiksi lanttu.
Kuori perunat ja halkaise ne. 
Paloittele sipuli.
Kiehauta vesi kattilassa, lisää suolaa. Kiehauta porkkanalantit ja lanttukuutiot
muutaman minuutin ajan ja lisää mukaan perunalohkot.. 
Keitä noin 8 minuuttia. Kaada vesi pois.
Nosta vuoka uunista. Nosta ossobucot sivuun ja ota vuokaan jäänyt neste talteen.
Lisää vuokaan juurekset, mausta paprikajauheella.
Kaada juuresten päälle paistoliemi ja nosta ossobucot juuresten päälle.
Kypsennä uunissa, kunnes juurekset ovat kypsiä n 30-40 minuuttia.
 
 Uunissa ruoka valmistui helpolla tavalla.
Tämä annos oli kahdelle, ossobucoja voit kypsentää syöjien lukumäärän mukaan.

2 kommenttia:

  1. Etta on taas herkullisen nakoinen annos. Samoin kuin tuo edellinen keitto.
    Teilla syodaan hyvin kunnon raaka-aineista ja liikaa kikkailematta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, anumorchy. Oikea huomio, en valmista mitään erikoisuuksia, vaan pyrin tekemään maukasta kotiruokaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.