tiistai 11. elokuuta 2015

Jauheliha-perunalaatikko

 Aikomukseni oli valmistaa jauhelihapihvit. Jostain syystä
valitsin toisin ja teinkin jauheliha-perunalaatikon. Katua ei tarvinnut, sillä
laatikosta tuli sekä maailmanensi-ilta että maailman paras
Asia selviää,  kun maistatte ensimmäiset suupalat vasta uunissa kypsyneestä laatikosta.  

Jauheliha-perunalaatikko 4:lle

n 400 g perunoita pestyinä, viipaloituna ja esikeitettyinä 
2 sipulia pilkottuna
400 g naudan jauhelihaa 10%
voita, suolaa, maustepippuria, paprikaa
1 dl kermaa, 1 dl rasvatonta maitoa, 2 kananmunaa
3/4 dl cremefraichea, suolaa ja mustapippuria 
tomaattia ja persiljaa
Pese perunat hyvin, leikkaa ne viipaleiksi. Kypsennä suolalla maistetussa
vedessä puolikypsiksi. Valuta.
Pilko sipulit ja kuullota  voissa muutama minuutti. Mausta suolalla.
Ruskista jauheliha voissa ja mausta.
Nosta voideltuun uunivuokaan perunaviipaleita, kuullotettua sipulia, 
jauheliha, loput sipulit ja  loput perunat
Viipaloi pinnalle tomaatit. Mausta mustapippurilla ja ripauksella sokeria.
Sekoita kerma, maito, ranskankerma ja kananmunat, mausta suolalla ja mustapippurilla
Kaada seos vuokaan.
Kypsennä 200-asteessa noin 30 minuuttia.
Ripottele pinnalle persiljasilppua. 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.