tiistai 3. maaliskuuta 2015

Seitsemän Elovenan kauraherkkua

Viikko sitten postasin Elovena-kampanjan ensimmäisen postauksen,
omenaisen kaurapuuron isoista kaurahiutaleista. Nyt on aika postata 
seuraavat seitsemän kauraherkkua. Täytyy myöntää, että annospussihiutaleita en ole
aikaisemmin käyttänyt. Kaikki kaura-annoksiin lisäämäni marjat ovat pakastimeen säilömiäni.
Mustikat on poimittu lähimetsistä, tyrnimarjat, mansikat ja vadelmat läheisestä puutarhasta.

Luumukaurapuuro
Luumukaurapuuro 2 annosta
5 dl vettä
10 kuivattua luumua pilkottuna
ripaus ruususuolaa, 4 tl juoksevaa hunajaa
Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää pilkotut luumut ja muutaman minuutin
kuluttua kaurahiutaleet. Kypsennä kannen alla 10 minuuttia.
Mausta ripauksella suolaa ja sekoita joukkoon hunajaa.
Annokselle muutama tyrnimarja niin päivän C-vitamiinit on saatu.


Kaurapannukakut lohella  2:lle
 Nopea aamiainen syntyy pannulla kypsyttäen ja kylmäsavulohi odottaa jääkaapissa.
2 kanamunaa
3 dl rasvatonta maitoa
1/2 tl leivinjauhetta, 1/2 tl ruususuolaa, pari rouhaisua mustapippuria, ripaus sokeria
paistamiseen rypsiöljyä
Sekoita taikina ja paista ohukaispannussa kypsiksi.
Kokoa pannukakkujen päälle salaattia, kylmäsavulohta ja piparjuurella maustettua jogurttia.

Vadelmajogurttipuuro
3 dl  turkkilaista maustamatonta jogurttia
3/4 dl vadelmia hunajalla makeutettuna ja soseutettuna
Sekoita ja annostele. Lisää pinnalle muutama vadelma ja hunajaa.
Vadelmat ovat kotimaisia ja pakastamiani ilman sokeria.



Mansikka-kaurapannacotta 2:lle
*
1 dl ruokakermaa kiehuvana
25 g valkosuklaata raastettuna
pinnalle mansikkalohkoja ja valkosuklaakuutioita

Sekoita kerma ja hiutaleet tasaiseksi. Lisää valkosuklaaraaste sekoittaen.
Nostele seos annosmaljoihin ja anna vetäytyä jääkaapissa.
Lisää pinnalle mansikat ja valkosuklaakuutiot.
Halutessasi voit tuplata annokset.

Raejuustokaura hedelmillä 1-2:lle
2 dl kiehuvaa vettä, 3/4 dl appelsiinimehua
ripaus ruususuolaa, 1 1/2 dl raejuustoa
Kiehauta vesi ja lisää kaurahiutaleet. Anna tekeytyä i minuutti.
Lisää appelsiinimehu ja raejuusto sekoittaen. Lisää suola.
Paloittele pinnalle appelsiinia ja viinirypäleitä.

Luomukaurapuuro rusinoilla ja pähkinöillä 
1 1/2 dl kiehuvaa vettä, 4 rkl rusinoita,  
2 tl hunajaa ja ripaus suolaa, päälle pähkinärouhetta
Anna rusinoiden kypsyä hetki kiehuvassa vedessä, lisää kaurahiutaleet.
Sekoita ja mausta.

Mustikka-vadelmakaurapuuro 1 annos

2 dl kiehuvaa vettä, 1 ps Elovena täyskaurametsämarjahiutaleita 
3 tl juoksevaa hunajaa, ripaus ruususuolaa
Sekoita ja lisää päälle mustikoita, vadelmia ja tyrnimarjoja.

Ohjeiden linkityksen takaa voitte tutustua käytettyyn kauratuotteeseen.
Voitte myös osallistua kaurareseptikilpailuun ja äänestää suosikkireseptejänne.
Tämän linkin takaa löytyvät sekä  kilpailu että reseptit

2 kommenttia:

  1. Voi mihin herkku-blogiin löysinkään!! Ihania herkkuja blogi pullollaan!
    Jäin lukijaksesi ja aijon kokeilla reseptejäsi!
    Tervetuloa osallistumaan arvontaan blogissani ja muutenkin kurkistamaan!
    terv. Marita
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/2015_02_01_archive.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marita. Tervetuloa.
    Käynpä blogissasi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.