maanantai 20. syyskuuta 2010

Vanilja-valkosuklaapannacotta

Tämä jälkiruoka on makeaa, joten sitä ei voi syödä mahan täydeltä. Tuoreet marjat ja hedelmät ovat sopiva lisä tasoittamaan makeutta. Oikeastaan minun piti valmistaa vain vaniljapannacottaa, kunnes avasin kaapinoven. Huomasin, että siellä oli Maraboun valkosuklaalevy. Lisäsin mukaan valkosuklaata, mutta vain 45 grammaa. Se oli makea lisäys. Lisänä käytin molempia sekä mansikoita että punakylkistä pehmeää omenaa. Torilla oli belgialaisia tuoreita mansikoita, joita en voinut vastustaa. Ne olivat yllättävän aromikkaita ja makeita.
Liivatetta en käyttänyt, vaikka se kuuluu perinteiseen pannacottaan, käytin hyytelösokeria.  Joku voi sanoa ettei tämä ole pannacottaa. Se onkin vain oma versioni.

Vanilja-valkosuklaapannacotta
2 dl  kermaa
2 dl rasvatonta maitoa
2 tl vaniljasokeria
45 g valkosuklaata
1 dl hyytelösokeria
Kuumenna kermamaito kiehuvaksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja paloiteltu valkosuklaa. Sekoittele kunnes valkosuklaa on sulanut ja seos on tasaista. Lisää kuumaan seokseen hyytelösokeri ja anna kiehahtaa 1/2 minuuttia. Annostele jälkiruokakulhoihin. Anna hyytyä jääkaapissa 2 tuntia.

Viipaloi jähmettyneen  pannacotan pinnalle mansikoita. Tai hyvin ohueksi viipaloitua omenaa.

8 kommenttia:

  1. Voi että, vaikuttaa suorastaan rikollisen hyvältä - etenkin juuri mansikoiden kera tarjottuna! Minä olen muuten sen verran ammattimainen makealla herkuttelija, että luultavasti kyllä pystyisin syömään tuota ihanuutta mahan täydeltä... : )

    VastaaPoista
  2. Tätä minä haluan ja heti. Mistä saatkin nämä ihanat ideasi?

    VastaaPoista
  3. Canelia,
    Jos käytät mansikoita tmv niin uskon, että kaksi annosta menee aivan hyvin.

    Tupu,
    Tämä on nopeaa ja helppoa. Usein ideat kehittyvät lopulliseen muotoonsa vasta lieden äärellä. Hyytelösokeria olen käyttänyt pakastemarjajälkkäreissä. Nyt kokeilin ns maitokiisseli-idealla ja puolet kermaa mukaan.

    VastaaPoista
  4. Tuleeko hyytelösokerilla pehmeämpää vai samanlaista hyytelöä kuin liivatteella?

    VastaaPoista
  5. Pannacottaa en olekaan koskaan tehnyt. Jospa joku kerta kun on vieraita tulossa. Tai sitten ihan vain minulle ja lapsille joku viikonloppu.

    VastaaPoista
  6. Nox,
    Melko samanlaista, mutta huomattavasti näppärämpää tehdä.
    Ehkä liivate on jotenkin sileämpää, mutta tasaista se on hyytelösokerillakin.
    Liivatetta en mielelläni käytä sen koostumuksen takia siis sisältö ei nappaa.

    Sooloilija,
    Pannacotta on nopea makea herkku.

    VastaaPoista
  7. Tulipahan taas tehtyä tätä herkkua😋

    VastaaPoista
  8. Taas tuli tehtyä tätä makiaa😋

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.