torstai 23. syyskuuta 2010

Papu-juustosalaatti ateriana

Mieluisaa ruokaa meillä ovat salaatit ja nimenomaan ateriasalaatit. Niitä voi kasata täysin omien mieltymysten mukaisesti. Eikä lopputuloksessa voi mielestäni epäonnistua. Tänään salaatin tekivät ateriaksi mukaan otetut pavut ja juusto. Gogreenin vaaleiden papujen mix-sekoitus oli  juuri sopivan kokoinen yhteen isoon salaattiin. Pavut huuhtelin kylmän veden alla ja ne olivat valmiita syötäviksi. Juustoksi kuutioin tavallista edamia, en ylenkatso sitä, vaikka se on arkinen leikkelejuusto. Se maistuu salaatissa oikein hyvältä. Lisäksi vihreät ja punaisena paprikaa. Valmistin jogurttipohjaisen kastikkeen erikseen tarjottavaksi. 

Papu-juustosalaatti ateriaksi
Huuhtelin ja revin ohutta kiharaa jääsalaattia. En tiedä mikä salaatin oikea nimi on, mutta se on jääsalaatin tyyppinen, lehdet eivät ole niin paksuja kuin jääsalaatissa.
Huuhtelin rucolaa, nipsaisin poikki isommat lehtivarret ja sekoitin salaattiin. 
Pala purjoa suikaleiksi leikattuna mukaan.
Pala kuorittua kurkkua  puolitettuina viipaleina  seuraavaksi. Tässä olivat vihreät.
Huuhdeltu punainen paprika suikaleina seuraavaksi salaatin sekaan.
Huuhtelin ekologisen papumixin ja ripottelin sen kevyesti sekoittaen salaattiin.
Valion arkista mutta hyvää edamia kuutioin sopivan määrän salaatin pinnalle.
Vihreää persiljaa hieman vielä ripottelin pinnalle karkeaksi silputtuna.
Kastike
Lindahlin maustamatonta turkkilaista luomujogurttiavalkosipulinkynsi murskattuna, sitruunan mehua, sokeria ja rouhittua mustapippuria. Sekoitetaan tasaiseksi. Maista ja lisää sitä mitä kastike mahdollisesti kaipaa. Kastike nostellaan salaattiannosten pinnalle.
Salaatin seurana sopii maalaisleipä. Laakea vatini oli hieman kukkuroillaan, mutta vain hetken ajan. Se tyhjeni pian kokonaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.