maanantai 27. syyskuuta 2010

Ananasta jälkiruokana

Ostin lauantaina ison ananaksen. Se osoittautui mehukkaaksi ja tietysti makeaksi. Päätin tarjota  tätä mehukasta ananasta jälkiruokana  sekä lauantaina että sunnuntaina.
Lauantain ananas sai mausteisen seuralaisen tuoreesta chilistä. Miedon tulisuuden vastapainoksi annostelin chiliananakset jogurttipedillä.
Sunnuntaina sujautin ananaspalojen joukkoon tuoreita aroniapensaan marjoja ja väriä antamaan koristeomenapuun punaisten omenoiden paloja. Valkoisena tasapainottajana oli ricotta-kermavaahtoa.

Chiliananakset  jogurtilla

Halkaise ja kuori ananas. Leikkaa kova keskusta pois. Leikkaa ananaksesta soiroja.

Huuhdo ja halkaise mieto chilipalko, poista siemenet ja valkoinen osa sisuksesta. Silppua chili
Käytin kahdeksaan soiroon puolikkaan  miedosta chilistä.
Sulata voinokare pannulla. ja lisää pannulle chilisilppu. Kuullota hetki. Nosta pannulle ananassoirot ja ripauta maun mukaan ruokosokeria ananaksille.  Paista muutama minuutti. Tarjoa kuumana esim jogurtti-kerman kera.
Vaahdotin turkkilaisen luomujogurtin sekaan kermaa ja lisäsin joukkoon vaniljasokeria. 

Ananasmaljat aroniamarjoilla ja ricotalla
Paloittele ananas paloiksi. Huuhdo aroniamarjat. Nostele ananaspalat ja marjat annosmaljoihin. Kiehauta hyytelösokerista liemi pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada liemi maljoihin juuri sen verran, että ananakset peittyvät. Nosta kylmään hyytymään.
Vatkaa ricottajuustosta ja kermasta vaahto, lisää mukaan tomusokeria. Nostele vaahto annosmaljoihin.

5 kommenttia:

  1. Nämä vaikuttaa ja näyttää niin hyviltä että on pakko kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Ede,
    Tuore ananas on parempaa kuin purkkiananas ja todella hyvää siitä tuleekin.

    VastaaPoista
  3. Jep, tuoretta ananasta olen käyttänyt jos jotain ananaksesta olen tehnyt. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.