tiistai 7. syyskuuta 2010

Katkarapusalaatti riisillä ja uuniomena jogurtissa

Pakastimessa on 150 g katkarapuja ja jääkaapissa paprikaa, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, kevätsipulia, ranskankermaa ja ricottaa,  mitä näistä syntyy. Tietysti katkarapusalaatti. Riisistä tulee lämmin peti.
Tänään pilkoin ja kokosin salaatin. Koska majoneesista emme välitä, kastikkeeksi valmistui kevyempi versio ja mieleni mukaan maustoin sen monella, monella yrtillä.
Uunissa kypsytin omenat, aivan vaistomaisesti kuorin ne. Ei olisi tarvinnut, kun olivat kotimaisia. Myöhäistä oli perua, kun kuoret olivat jo työpöydällä kasassa.

Katkarapusalaatti riisipedillä
150 g katkarapuja
1 punainen paprika
1/2  keltaista paprikaa
pieni keltainen kesäkurpitsa
2  kpl kevätsipulin valkoista päätä
n 150 g kukkakaalia
Kastike
1 dl ricottaa
1 dl ranskankermaa
kuivattuina basilikaa, oreganoa, timjamia, salviaa
mustapippuria, ruususuolaa
Lisuke
2 dl täysjyväriisiä
1 porkkana kuutioina
päälle ketunleipää
Ota katkaravut pakasteesta sulamaan hyvissä ajoin. Suikaloi huuhdotut paprikat, kuutioi kesäkurpitsa. Silppua kevätsipulit. Irrota kukkakaalin kukkanuput samankokoisiksi, höyrytä ne mikrossa al denteksi 2 minuuttia ja jäähdytä.  Sekoita kaikki  kasvikset keskenään.
Valmista kastike sekoittamalla ricotta ja ranskankerma tasaiseksi. Mausta ja sekoita salaattiin. Nosta valuneet katkaravut salaatin keskelle..
Kuutioi porkkana. Keitä riisi ja porkkanakuutiot samassa kattilassa lisukkeeksi. Mausta ruususuolalla.
Paahda uunissa grillivastuksen alla crustaviipaleet. Sivele oliiviöljyllä ja valkosipulilla. Paahtoleivät sopivat hyvin salaattiaterialle.

Uuniomenat jogurttikastikkeessa
Poista omenoista siemenkota. Kotimaisia omenoita ei tarvitse välttämättä kuoria. Laita omenat uunivuokaan. Lorauta siemenkotareikään hunajaa, lisää päälle kanelia ja fariinisokeria. Kypsennä uunissa. Sekoita turkkilaisesta luomujogurtista ja vaniljakastikkeesta kastike, jonka maustat vaniljasokerilla ja sokerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.