maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ankanrintaa ja appelsiinikastike

 Sunnuntaina syötiin ankanrintaa appelsiinikastikkeen kera.
Uunissa kypsyivät myös bataattiviipaleet ja pakastepavut kiehautin liedellä.

Ankanrinta 
Sulata pakastettu ankanrinta huoneenlämmössä,
jos käytät lihatiskistä ostettua, nosta liha huoneenlämpöön
puoleksi tunniksi ennen valmistamista.
Viillä veitsellä ankanrinnan nahkapuolelle ristikko.
Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippurirouhetta.
Nosta ankanrinta nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle.
Paista n 4 minuuttia, rasva tirisee pannulle. Käännä ja paista n 4 minuuttia 
Kääri liha folioon ja kypsennä 200-asteessa, kunnes paistomittari näyttää 55-astetta. 
Aikaa menee n 10-15 minuuttia.

Appelsiinikastike   
 2 dl ruokakermaa 10%
1/2 sipuli pilkottuna, ruskista kevyesti ja lisää
2 rkl  kanafondia  
Pese appelsiini huolellisesti ja raasta sen kuori kermaseokseen 
Purista appelsiinin mehu kastikeseokseen
Anna kiehua hiljakseen, lisää mustapippuria ja suolaa sekä 1/2 rkl fariinisokeria
 Sekoita välillä. Tarkista maku

Lisukkeiksi kypsensin uunissa bataattilastuja.
Mukaan ripaus rypsiöljyä ja suolaa sekä rakuunaa ja mustapippuria.
Pakastepavut kypsyivät vesitilkassa liedellä.

Leikkaa ankanrinta kypsänä n sentin paksuisiksi viipaleiksi tarjolle tuotaessa.

4 kommenttia:

  1. Nams - näyttää taas kerran herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää, kannattaa kokeilla. Kiitos käynnistä. Mukavaa viikonjatkoa.

      Poista
  2. Moi Arleena, hyvältä näyttää ja blogisi myös. Jäin miettimään tuota ankanrinnan kypsennysaikaa. Itse olen paistanut n. 3 minuuttia puoli ja sitten laittanut 200 asteeseen n. 6-7 minuutiksi. Lihahan jatkaa vielä kypsymistä foliossa. Ihan vaan sen vuoksi mainitsen, että ankka on kyllä selkeästi miellyttävämmän makuista hieman roseena. No, hyvää oli varmasti. Laitan tähän vielä yhden lemppariankkasoosini, jos kiinnostaa:

    Inkiväärinen appelsiini-punaviinikastike

    2 dl punaviinikastiketta
    1 dl demi glacea (valmista kastikepohjaa)
    1 dl punaviiniä
    loraus sherryä tai madeiraa
    1 rkl mustaherukkahyytelöä
    yhden appelsiinin mehu ja raastettu kuori
    pieni pätkä raastettua inkivääriä
    korkillinen väkiviinaetikkaa
    (sokeria)
    (suolaa)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Polkkapossu. Testasin kypsyyden mittarilla. Kun ankan sisälämpötila oli 55 astetta, otin pois uunista.
    Kiitos kastikeohjeesta, pitää kokeilla sitä, kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.