torstai 22. syyskuuta 2016

Sieni-siikakeitto

 Sain suppilovahveroita ja ostin pikkusiikoja. Niistäpä syntyi keitto, kun lisäsin mukaan kasviksia.
Pikkusiika on ruotojen takia hieman hankala käsiteltävä.
Ratkaisin ongelman, paistoin paloitellut siikapalat ja kypsänä sekä ruodot että nahka lähtivät
oikein hyvin pois. Pyrstön ja evät sekä kidukset leikkasin säälimättä pois.

n 400 g eli 2 kpl pikkusiikaa 
Puhdista talouspaperilla. Leikkaa evät ja pyrstö pois.
Paloittele neljään osaan per kala. Mausta siika suolalla ja mustapippurilla.
Paista n 7-8 minuuttia öljy/voiseoksessa.
 Perkaa siikapalat jäähtyneenä ruodoista ja poista ohut nahka.  

n 100 g suppilovahveroita, puhdista sienet ja pilko sopiviksi
Kypsennä sienet öljy/voiseoksessa. Lisää mukaan kesäsipulinvartta ja ripaus suolaa.
Kiehauta 8 dl kasvislientä. Nosta sienisipuliseos kattilaan.
Pilko mukaan 3 perunaa ja lisää vielä keittokasviksia.
Lisää mukaan laakerilehti ja 8 mustapippuria
Keitä noin 10 minuuttia. Lisää keittoon siikapalat.
Keitto saa kiehahtaa 2-3 minuuttia. 

Pilko keittoon tilliä tai persiljaa.
Keiton kanssa sopii vastapaistettu leipä.

2 kommenttia:

  1. Sinähän keksit heti uusia reseptejä sienistä. Tuota versiota en olekaan koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
  2. On kokeilemisen arvoinen. Siika ja suppilovahverot sopivat hyvin yhteen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.