tiistai 20. lokakuuta 2015

Punajuuripaistos

 Tänään oli punajuuren vuoro. Valmistin punajuuripaistoksen,
siitä tuli oikein maistuvaa. Valaistus ei illalla ollut enää paras mahdollinen, mutta 
siitä huolimatta otin kuvat ja täällä ne nyt ovat.

Punajuuripaistos
4 isohkoa punajuurta kuorittuna ja lohkoina
iso porkkana paloina
1 dl rypsiöljyä
1/2 dl hunajaa
kuivattuna basilikaa, meiramia, sesaminsiemeniä 
mustapippuria
emmentaljuustoa kuutioina
Voitele uunivuoka. Nostele punajuuri- ja porkkanalohkot  vuokaan.
Lisää mausteet. Kaada vuokaan rypsiöljy. Sekoita.
Liruta mukaan hunaja. Paista 190-asteessa 30 minuuttia.
Ripottele pinnalle juusto (feta sopii myös, sitä minulla ei ollut)
Jatka paistamista, kunnes punajuuret ovat napakan kypsiä.
Tarjosin lisukkeina salaattia ja hunajamelonia sekä punajuurisalaattia.
Lopuksi päälle tuoretta persiljaa.
Leipänä ruisnäkkileipää.

Herkku vielä kerran.

4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.