perjantai 16. lokakuuta 2015

Omena-juustokakku

 Löysin Kodinkuvalehdestä houkuttelevan omenajuustokakun ohjeen.
Päätin leipoa oman versioni. Omenat levittelin vaatimattomasti kakun päälle, 
en edes ajatellut askarrella niistä ruusuja. Ensimmäinen versio saa olla
yksinkertainen ja seuraavaan sitten ruusuja. Puolukkasoseenkin jätin pois.
Siis yksinkertaistin kakun. Jotain lisäsin eli kanelin. 


Pohja
100g voita sulatettuna
3 1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
Sekoita aineet keskenään. Ota irtopohjavuoka ja levitä pohjalle leivinpaperi ja voitele
reunat. Painele seos vuoan pohjalle. Esipaista 175-asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia.
Täyte
2 pkt yht 400g philadelphia tuorejuustoa (ei kevytversio)
1 prk /120g ranskankermaa (ei kevytversio)  
3 munaa
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
(1dl puolukkasurvosta) jätin pois
Vatkaa kaikki ainekset sekaisin. 
Kaada seos esipaistetulle pohjalle.
Jatka paistamista 45 minuuttia alatasolla.
Päälle
4 omenaa
kanelia ja vaniljasokeria
Pese omenat, poista siemenkota ja leikkaa puolikuu-viipaleiksi.
Sekoita vaniljasokeri ja kaneli keskenään ja sekoita omenaviipaleiden joukkoon.
Asettele viipaleet juustokakun pinnalle haluamallasi tavalla.
Ripottele pinnalle vielä kanelia.
Paista kakkua vielä 10 minuuttia. 
 
****

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi.