torstai 28. heinäkuuta 2011

Pippurimyllyssä

Olin suunnitellut, että tänään menemme kala-aterialle jokilaivaan, johonkin niistä  Aurajoen rantaan parkkeeratuista laivoista. Toisin kävi, Turussa on meneillään DBTL-musiikkitapahtuma ja jokilaivarannat oli suljettu autoilta  ja niiltä, jotka eivät halua osallistua tapahtumaan. Nyt alkoi uuden ruokapaikan etsiminen. Vanhan Paronin kellari oli suljettu heinäkuulla, ei sinne. Keskustassa oli ruuhkaista eikä parkkipaikkaa löytynyt.
Hans Välimäen telttaravintola ei houkutellut, tilaa olisi ollut. Halusimme kannattaa kulttuuripääkaupungin hengessä aitoa turkulaista ravintolaperinnettä.
Ihmettelenkin, miksi Turkuun on kustannettu helsinkiläinen ravintoloitsija, vaikka täällä on mestarikokkeja pilvin pimein ja myös laadukkaita ravintoloita. Kun kaupunki tuottaa ohjelmaa, sen käytössä ovat  turkulaisten veronmaksajien rahat. Olisi ollut varsin järkevää ostaa palvelut turkulaisilta yrittäjiltä ja saada osa rahoista takaisin verojen kautta oman kaupungin kassaan eikä Helsingin kassaan.
Tämä pätee myös monessa muussa tämän kulttuurivuoden tapahtumassa. Eivätkö turkulaiset kulttuuripäättäjät usko oman kaupunkinsa tietotaitoon. Onko muualla parempaa ? Ihmettelen tätä sokeutta.
Löysimme hyvin perinteikkään ruokapaikan Ravintola Pippurimylly on pitkän perinteen ravintola. Se on perustettu 1974 eli vuosia on kertynyt  jo 37.  Ravintolasta voitte lukea enemmän linkkiä klikkaamalla.
Tietysti ravinola oli tupaten täynnä, mutta onneksemme vapautui meille yksi pöytä.
Ruoka oli hyvää ja kotoista, perinteistä.  Tilasin pariloitua vasikanleikettä sienikastikkeella ja kumppani valitsi possun jättilehtipihvin kurkkumajoneesilla.

4 kommenttia:

  1. ehkä oli ajateltu,että Välimäki houkuttelee enemmän...mutta oikeassa olet:kun kerran Turku on kulttuurikaupunki niin silloi on suosittava turkulaista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vaan vinkistä. Koskaan ei olla osuttu tuonne pippurimyllyyn, ei vaan ole sattunut reitin varrelle. Ehkä ensi kerralla vartavasten käymme siellä.

    VastaaPoista
  3. Höperöö tuommoinen. Turus pitää olla turkulaist...

    VastaaPoista
  4. Yaelian,
    Kyllä turkulaisten pitää tämä juhla tehdä.

    Unelma,
    Pippurimylly on perinteikäs aito turkulain en, ei mikään kiiltävän glamourinen, mutta ruoka on sen hinnan arvoista.

    Maketsu,
    Niin pitääkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.