sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Kesäkurpitsakinkkupiiras

Tänään vaihteeksi ja pitkästä aikaa leivoin. Vai voiko tätä leipomiseksi sanoa. Suolainen piiras syntyi nopeasti ja se maistui salaatin kanssa oikein hyvältä.  Eikä ollut liian rasvainen, kuten piirakat tuppaavat olemaan.  Kesäkurpitsa, ricottajuusto ja palvikinkku oli hyvä yhdistelmä. Salaatissa yhdistyivät kesäkurpitsa ja persikka.

Kesäkurpitsakinkkupiiras

Pohja
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl vahvaa emmentaljuustoa raasteena
30 g pehmeää voita
1 1/4 dl rasvatonta maitoa
vuokaan juoksevaa margariinia ja 2 rkl maissijauhoja
Voitele vuoka juoksevalla rasvalla ja ripottele pohjalle maissijauhot.
Siivilöi vehnäjauhot ja leivinjauhe kulhoon. Lisää joukkoon emmentalraaste ja voi nokareina. Hiero seos hienomuruiseksi.  Lisää maito ja sekoita taikina pehmeäksi.  Kauli silikonialustalla tai jauhotetulla alustalla vuokaan sopivaan kokoon. Nosta vuokaan.
Täyte
1 iso kesäkurpitsa
3 pientä kesäsipulia
1 rkl rypsiöljyä
suolaa
150 g palvikinkkua
1 prk ricottajuustoa
1 rkl basilikasilppua
1 rkl ruohosipulisilppua
1 rkl timjamisilppua
Huuhtele kesäkurpitsa ja leikkaa noin puolen sentin viipaleiksi. Paista ne kevyesti rypsiöljyssä ja ripottele mukaan suolaa. Nosta jäähtymään. Suikaloi kesäsipulit ja kuullota rypsiöljyssä. Nosta jäähtymään.
Leikkaa palvikinkkuviipaleet murumaisiksi. Sekoita ricottaan yrtit. Levitä ricotta taikinapohjalle, jätä reunoille pari senttiä tilaa. Nostele ricotalle kuullotettu sipuli ja palvikinkku. Päälimmäiseksi kesäkurpitsaviipaleet.
Paista 1i80-asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa salaatin kera.

Persikkakesäkurpitsasalaatti
Friseesalaattia, juustohöylällä viipaloitua kesäkurpitsaa, persikkaviipaleita, puristettua sitruunamehua. Kastikkeena  mustapippurilla ja ripauksella sokeria maustettu jogurtti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.