maanantai 31. elokuuta 2009

Fetalihapullat ja kuullotettua paprikaa

Sunnuntaiksi olin ostanut puolikiloa naudanjauhelihaa. Olin ajatellut valmistaa siitä pihvit. Kun selailin ja luin Anna-Leena Härkösen ruokablogia, takertui silmiini erinomaiselta kuulostava lihapullaohje. Muutin hieman ohjetta. Minulla ei ollut vuohenjuustoa mutta fetaa oli.
Jauheliha oli nautaa ja sikäli se oli ihan hyvä, koska turvotin ruokakermassa patonginpalan ja siitä sitä rasvaa tuli 5%:a. Anna-Leenan ohjeessa ei ollut myöskään tuota ruokakermaa. Valmistuksessa raaka-ainejärjestyksen toteutin myös hieman toisin. Lihapullat olivat erinomaisen mehukkaat, mausteet aivan nappiin. Et pety, jos kokeilet.
Kuullotin pannulla paprikasuikaleita lisukkeeksi ja valmistin fetasalaatin.

Fetalihapullat

500 g naudanjauhelihaa
1 paksu viipale kokojyväpatonkia
1 sipuli silputtuna
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
1 dl ruokakermaa
2 rkl kapriksia hienonnettuna
50 g fetaa murustettuna
1 muna
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl paprikajauhetta
3 rkl sitruunamehutiivistettä
öljyä paistamiseen

Leikkaa patongista kuori pois ja murustele se kulhoon. Kaada päälle ruokakerma ja turvota seos tasaiseksi. Kuullota silpotut sipuli ja valkosipuli pannulla. Lisää hieman jäähtyneenä leipäseoksen joukkoon. Pilko kaprikset ja feta ja lisää leipäseokseen . Sekoita tasaiseksi.
Lisää taikinakulhoon jauhelihan joukkoon muna ja mausteet sekoittaen. Lisää joukkoon leipäseos sekä sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Pyörittele taikinasta lihapullat ja paista kasvisöljyssä kypsiksi.

Paprikaa kuullotettuna

2 punaista paprikaa
2 valkosipulinkynttä
suolaa, mustapippuria
rucolaa
kasvisöljyä

Huuhtele ja poista paprikoista siemenet. Leikkaa suikaleiksi. Kuori ja silppua valkosipulit. Kuullota pannulla öljyssä hetki valkosipulia, lisää joukkoon paprikasuikaleet ja mausteet. Kuullota kunnes suikaleet ovat al dente. Lisää joukkoon rucolaa. Tarjoa fetalihapullien kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.