sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Luumulohi ja jälkiruokana luumuvaniljavaahto

Lauantai-illan pikkujoulun pääruuaksi valmistin luumulohta. Kalan kepeys saa loistavan jouluisen maun luumusta. Muokkasin Ruokamaailman ohjeen meille sopivaksi. Valmistin luumusoseen kuivatuista luumuista. Ylijääneestä soseesta tein jälkiruuan luumuvaniljavaahdon. Kirpeä kurkkusalaatti terästi pehmeän kalaruuan.

Luumulohi

800 g merilohta
1 limenmehu
1 tl suolaa
2 tl mustapippuria
1 dl hienonnettua persiljaa
1 dl luumusosetta
150 g ranskankermaa kevyt

Poista lohifileestä nahka ja mahdollinen evärasva. Nosta filee uunivuokaan. Leikkaa fileen pintaan viiltoja. Sekoita limemehuun mausteet ja mausta filee seoksella. Anna maustua noin 15 min. Keitä kuivatut luumut soseeksi vesitilkassa, mausta kevyesti sokerilla. Sekoita keskenään jäähtynyt luumusose, ranskankerma ja persiljasilppu. Levitä seos vuokaan lohelle. Kypsennä uunissa 175-asteessa noin 40 min.
Tarjosin lohen seuraksi kurkkusalaattia. Kuorittu kurkku paloitellaan ja maustetaan etikkatilkalla, suolalla, sokerilla ja pippurilla.
Lisäksi keitettyt perunalohkot ja vihreää salaattia.

Luumuvaniljavaahto

Flora vaniljakastike vatkataan vaahdoksi, lisäsin mukaan ranskankermaa, jota jäi yli lohikuorrutuksesta.
Luumusose ja vaniljavaahto nostellaan kerroksittain jälkiruokamaljaan. Yksinkertaisen hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.