sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Lounas - katkarapusalaatti, ulkofilepihvit, marjakiisseli

Tänään lounaan alkuruoka, katkarapusalaatti, oli melkein pääroolissa. Salaatti oli niin hyvää, että siitä ei jäänyt murustakaan. Pääruokana oli possun ulkofileestä leikatut paneroidut pihvit. Jälkiruokana mustaviinimarjoilla terästetty mansikkakiisseli. Tavallisen klassinen ruoka toivomusten mukaan valmistettu.

Katkarapusalaatti ja melonikastike

vihreää salaattia
180 g katkarapuja
pala kurkkua kuorittuna
1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
100 g leipäjuustoa
Kastike
150 g cantaloupemelonia
1/2 dl kevyt ranskankermaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl chiliä jauheena

Revi ja asettele salaatinlehdet laakealle vadille. Kuori ja kuutioi kurkku, halkaise tomaatit ja kuutioi juusto. Levitä salaattiainekset salaattilehdille. Kuutioi kuorittu meloninviipale, poista siemenet. Soseuta melonikuutiot. Lisää ranskankerma ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. Valuta kastike salaattiin. Nostele lopuksi valutetut katkaravut keoksi keskelle salaattia.

Paneeratut possunulkofileepihvit

Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Leikkaa filee pihveiksi. Käytä pakastepussia, jonne sujautat pihvin ja nuiji se litteäksi. Paneroi pihvit. Sekoita kananmuna ja kasta pihvit munaan. Mausta korppujauhot suolalla, mustapippurilla ja grillausmausteella ja leivitä pihvit seoksessa molemmin puolin. Kypsennä tilkassa oliiviöljyä noin 1-2 minuuttia molemmin puolin. Nosta pihvit uunivuokaan ja anna niiden jälkikypsyä miedossa, 100-astetta, uuninlämmössä sen aikaa kun katat pöydän.
Pihvien seuraksi sopi keitetyt perunat, vihreää salaattia, meloniviipaleita ja porkkanatikkuja.


Marjakiisseli

1/2 litraa mansikoita
1 1/2 dl mustaherukoita
1/2 dl sokeria
1/2 l vettä
tasan 2 rkl perunajauhoja

Kiehauta jäiset pakastemarjat vedessä, lisää sokeri ja anna kiehahtaa. Sekoita joukkoon kylmään vesitilkkaan liotettu perunajauho ja sekoita. Anna kiisselin pulpahtaa ja kaada kulhoon jäähtymään. Kiisseli on kevyen notkeaa, joten sen seuraksi sopisi mannapuuro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.