torstai 19. marraskuuta 2009

Keitettyä kieltä kanttarellikastikkeessa

Monet ovat sitä mieltä, että eivät syö kieltä. Usein karttaminen perustuu ennakkoluuloihin, eivätkä kieltäytyjät ole koskaan maistaneet kieltä. Kieltä voisi verrata fileeseen, mureaa ja mehukasta. Kielen valmistaminen ruuaksi on helppoa, ainoa hankala puoli on nahan poistaminen.
Ostin pieniä possunkieliä, maksoivat 5,35€/kilo. Kastike syntyi valmiista Blå Bandin kantarellikastikejauheesta. Jauhe sisältää kantarellia, voitattia, herkkusieniä, herkkutattia. Aika laaja sienivalikoima, jolla oli saatu sienien maku mukaan. Hieman jauhoinen maku. Pisteet tulivat valmistuksen helppoudesta.

Keitetty kieli ja kanttarellikastike

Pese kieli ja poista rasvat ja kalvot. Lisää vettä kattilaan, kielet saavat juuri ja juuri peittyä. Lisää mukaan hienoa merisuolaa ja kokonaisia mustapippureita. Kun vesi on kiehahtanut, poista pinnalta vaahto. Keitä miedolla lämmöllä kypsäksi. Poista kielistä nahka ja viipaloi tarjolle.
Käytin kastikepohjaksi siivilöityä keitinlientä. Siihen sekoitin kastikejauheen pussin ohjeen mukaan.
Kielen seurana kuorineen keitetyt perunat, puolukkahyytelö. kurkkupikkelsi ja porkkanaraaste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.