keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Varhaiskaalisalaatti


Tänään, sadepäivänä, valmistin iltaruuaksi salaatin.
Varhaiskaalia oli jäänyt palanen jääkaappiin. Siitä aloitin salaatinteon.
Kevyttä ja hyvää.

Varhaiskaalisalaatti 

n 250 g varhaiskaalia silputtuna 
2 dl friseetä silputtuna
n 1/4 hunajamelonista kuorittuna ja kuutioina
2 rkl rypsiöljyä, ripaukset suolaa ja sokeria
Sekoita kaikki ainekset tässä vaiheessa.
Nosta salaatti pediksi vadille.
1 iso pihvitomaatti viipaloituna
200/125g mozzarellaa kuutioituna
1 dl raejuustoa
pala kuutioitua kurkkua
pala kesäsipulin valkoista vartta pienittynä
mustapippuria
Levitä salaattipedin reunoille tomaattiviipaleet.
Levitä pinnalle mozzarellakuutiot ja raejuusto.
Ripottele salaatille pienitty sipulinvarsi ja ripota mukaan mustapippuria.
Lopuksi päälle kurkkukuutioita.
Nauti joko hyvän leivän kera tai ilman leipää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.