keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Päärynää suklaakastikkeella

Nyt on mansikka-aika, mutta hedelmät torin myyntipöydillä houkuttelevat mansikoiden lisäksi.  Ostin päärynöitä, pehmeämaltoisia ja makeita. Oikein sopivia jälkiruokaan. Sain inspiraation jälkiruuasta vasta kotona, kun suunnittelin päivällistä ja katselin päärynäkulhoa. Jäätelöä ei ollut, suklaata oli ja luomujogurttia. Siitä se sitten lähti ja jälkiruoka syntyi.

Päärynää suklaakastikkeella

4 päärynää
kanelia
1 rkl sokeria
3 dl vettä
4 dl luomujogurttia naturel
tomusokeria ja vaniljasokeria
200 g tummaa suklaata 60-70%
1 dl espressokahvia (neste+2tl espressojauhetta)
Kuori ja halkaise päärynät. Poista siemenkodat. Keitä kanelilla ja sokerilla maustetussa vedessä pehmeiksi n 8 minuuttia. Kaada keitinvesi talteen ja jäähdytä päärynät.  Sekoita jogurttiin tomusokeria ja vaniljasokeria, sekoita tasaiseksi. Nostele jogurtti annoskulhojen pohjalle. Nosta päälle päärynänpuolikkaat. Kuumenna 1 dl päärynän keitinlientä ja lisää joukkoon espressojauhe. Lisää suklaa mukaan paloina. Anna suklaan sulaa sekoittaen. Kun suklaakastike on tasaista, kaada kastiketta päärynöille. Nosta koristeeksi  luomubasilikaa.
Oikeastaan jogurtti sopi hyvin tähän jälkiruokaan. Ehkäpä paremmin kuin jäätelö, mutta kokeilen jossain vaiheessa jäätelölläkin.

2 kommenttia:

  1. Tätä pitää nyt sitten kokeilla.Näyttää hyvältä ja maistuukin varmaan. ;=)

    VastaaPoista
  2. Tuija,
    Meillä tykättiin kahvin mausta suklaamaun lisäksi kastikkeessa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.