torstai 17. kesäkuuta 2010

Kaloripelkääjän kaalipiirakka

Varhaiskaalikerän olin ostanut oikeastaan salaattiaineeksi. Sain ajatuksen eilisestä vuohenjuustopiirakasta ja valmistin kevyttä kaalipiirakkaa. Ruisjauhoja käytin pohjataikinaan, koska niitä on edelleenkin kaapissa, eikä tähänkään kulunut kuin 2 desiä. Kaalta oli pikkasen liian vähän aiottuun pohjataikinaan, joten otin mukaan porkkanaa. Taikinamäärä oli täytteisiin nähden liian suuri, mutta eipä hätää. Leivoin muutaman sämpylän. Kaalipiirakkani on noin 3-4:lle. Pohjataikina taas vastaa uunipellillistä. Tätä piirakkaa ei tarvitse kaloreitten pelossa säästellä, syödä voi pikkasen enemmän.

Kaloripelkääjän kaalipiirakka

Pohja uunipellillinen
4 dl vettä
30 g hiivaa
2 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
6 rkl nuoksevaa margariinia esim Becel
Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita jauhot keskenään ja lisää ne vähitellen nesteeseen, vaivaa hetki.
Lisää joukkoon suola ja rasva. Anna taikinan kohota puolisen tuntia.

Täyte
550 g varhaiskaalta
2 porkkanaa
1 iso sipuli
rypsiöljyä
kesäsipulin vartta silputtuna
1 tl mustapippurirouhetta
1/2 dl siirappia
2 rkl etikkaa
1 tl suolaa
1 tl inkivääriä
3 tl meiramia
Silppua kaali ja sipuli, raasta porkkanat. Kuullota niitä rypsiöljytilkassa, kunnes kaalin neste on haihtunut. Lisää joukkoon  kesäsipulisilppu, siirappi ja etikka sekä mausteet. Anna täytteen jäähtyä.
Levitä taikina voideltuun vuokaan tai leivinpaperin päälle uunipellille. Anna kohota hetki. Levitä pinnalle täyte. Voitele reunat kananmunalla. Pyörittelin lopun taikinan sämpylöiksi.
Kypsennä kaalipiirakka uunin alatasolla 200-asteessa noin 20-30 minuuttia.

5 kommenttia:

  1. Tätä on pakko kokeilla, vaikuttaa herkullisesta ollakseen vähäkalorista.

    VastaaPoista
  2. Mäkin varmaan kokeilen! Sellaista venäläistä kaalipiirakkaa on tehnyt mieli mutta ne on kai yleensä aika rasvaisia ne ohjeet..:)

    VastaaPoista
  3. Tytär,
    Tämä on vähäkalorista, varhaiskaali sopii hyvin juuri nyt piirakoihin.

    VastaaPoista
  4. Anna,
    Kannattaa kokeilla.

    Anonyymi,
    Kyllä se maistui, ainakin meille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.