maanantai 2. lokakuuta 2017

Jauhelihapihvit bataatilla

Pitkästä aikaa valmistin jauhelihapihvit. Pihvi on perinteinen, mutta jotain 
uutta lisäsin. Kuullotin mukaan sekä sipulia että valkosipulia. 
Lisäsin myös juustokuminaa. Lisukkeeksi kypsytin uunissa
bataattia ja se osoittautui hyväksi valinnaksi.

Jauhelihapihvit

400 g  naudan jauhelihaa 10%
1 keskikokoinen sipuli pienittynä
2 valkosipulinkynttä pienittynä
voi/kasvisrasvaa
1 kananmuna
vajaa desi korppujauhoja
2 tl jauhelihamaustetta, 1 tl paprikaa, 1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
Kuullota pienityt sipulit pannulla keskilämmöllä. 
Lisää ripaus suolaa
Sekoita jauhelihaan hieman jäähtynyt sipuliseos.
Lisää kevyesti vatkattu kananmuna ja korppujauhot.
Lisää mukaan mausteet. Sekoita hyvin. 
Muotoile jauheliha neljäkksi pihviksi.
Paista pihvit kypsiksi voi/kasvisrasvaseoksessa.  

Uunibataatit 

Pese  bataatti hyvin. Halkaise bataatti neljään osaan
Vedä bataateille ristivedot. Liruta pinnalle rypsiöljyä.
Hiero päälle mausteet, suola, mustapippuri, paprika  
Paista uunin 200- asteessa, kunnes bataatit ovat kypsiä.

Kastike

Cremefraiche 18% , mustapippuri, suola ja
runsaasti pilkottua persiljaa

Salaatti sopii aterialle ja yksinkertainen ns perussalaatti.
Friseetä, sitruuna/oliiviöljy, mustapippuri, suippopaprika, kurkku


  Syksyn maalailemat kukat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.