sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kukkakaalisose - Roomansalaatti täytteillä

Koska perunaa emme juuri nyt enää käytä, on perunasose korvattava muilla juureksilla tai vihanneksilla.
Tänään oli oikea lekottelupäivä, kulutin enemmän aikaa etsiessäni perunasoseelle seuraajaa kuin itse ruuan valmistukseen. Kun lopulta pohtimisen, selailujen ja muun etukäteisetsinnän jälkeen syntyi lopullinen ajatus  kukkakaalin jalostamisesta soseeksi, oli ruoka jo puoliksi tehty. Luulen, että kukkakaalisosetta syödään meillä usein pihvien, kalan, broilerin yms kanssa.
Lopuksi  hieman takaperoisessa järjestyksessä tämän päivän lounas eli roomansalaatti sisältöineen. Siihen upposi lauantain kesäkurpitsalasagnen loput ja kaalisalaatin jämät. Kesäkurpitsalasagneohjeen postaan myöhemmin.

Kukkakaalisose ja grillattu makkara
1 isokokoinen kukkakaali
1 1/2 dl kermaa ja 1/2 dl vettä
ruususuolaa ja 30 g voita
50 g Philadelphia juustoa
Huuhtele ja irrota kukkakaalin kukinnot ja leikkaa varsi pieniksi paloiksi. Kiehauta kerma/vesiseos  kattilassa. Lisää kukkakaali, voi ja suola. Anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia välillä sekoittaen.  Ota kansi pois ja anna kiehua, kunnes neste on hieman haihtunut.  Ota kattila liedeltä ja soseuta kukkakaali vaikkapa sähkövatkaimella.  Lisää juusto ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku, mausta halutessasi musta- tai valkopippurilla.
Kesään kuuluu makkara, joten grillasin  Snellmanin A-luokan (86% lihaa) Iivari makkarat, ne eivät sisällä fosfaattia eikä natriumglutamaattia eikä kamaraa.

Roomansalaatti täytteillä

Roomansalaatti on  kerälle kietoutunut salaatti, jonka lehdet ovat kuperia ja pitkulaisia. Ne sopivat hyvin täytettäviksi. Valmistin salaatin lounaaksi tänään. Täytin lehdet eilisestä jääneellä  kesäkurpitsalasagnella, postaan ohjeen myöhemmin. Tänään aamiaiseksi sekoitin kaalisalaatin, jonka jämät käytin myös tähän salaattiin. Hienoksi silputun varhaiskaalisalaatin kastikkeeksi sekoitin ; 
turkkilaista jogurttia, loraus notkistamiseksi kermaa, dijonsinappia, mustapippuria ja paprikajauhetta sekä silputtua ruohosipulia.  Kaalisalaatti oli muuten hyvää rapeaksi paistetun pekonin kanssa.

Tiedoksi, jos ette ole lukeneet aikaisempia postauksiani. Emme käytä viljatuotteita, siitä johtuen viljatuotteet korvataan usein salaateilla.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.